sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Vladimir Putinin henkivartijat ovat tehneet suuren tilin.







Vladimir Putinin henkivartijat ovat tehneet suuren tilin, joten jos henkivartijoille on vasta jaettu valtavat bonukset, niin silloin se voi merkitä sitä, että jotain uutta ja mullistavaa tapahtuu Kremlin muurien sisällä. 

Putinin henkivartijat ovat tietenkin alansa parhaita. Heidän tehtävänsä on suojella Putinia, mutta samalla he eristävät tuota miestä. Eli ilmeisesti hyvin suuri osa Putinin papereista kulkee heidän käsiensä kautta, tai niitä kästellään heidän nähtensä. Vladimir Putin on noudattanut vallassa ollessaan sellaista tiedotuksen mallia, että mitään tietoja hänen terveydentilastaan ei saa antaa. Epäsuorat signaalit kuitenkin kertovat siitä. että jotain saattaa tapahtua. Tuo epäsuorien signaalien analysointi, jora Kremlologiaksi kutsutaan sellaista toimintatapaa, jossa tiedustelu yrittää selvittää sitä, mitä tapahtuu Ktemlin muurien takana. Eli tietyt asiat ovat Neuvostoliitossa sekä Venäjällä sellaisia, että niitä tapahtuu ennen kuin valta vaihtuu. 

Ennen Stalinin kuolemaa suuri joukko Venäjän parhaita tiedemiehiä ja insinöörejä, kuten Igor Kutshatov, Bartini, Tupolev, Koroljov yms. pidättettiin, ja osa noista ihmisistä saattoi sälyttää henkensä, koska heitä ei leirityksen jälkeen pidetty Stalinin kätyreinä. Samoin esimerkiksi läheisten alaisten yllättävä katoaminen sekä palkitseminen saattavat kertoa siitä, että valta voi pian vaihtua Kremlissä. Toki Putinilla on kaksoisolentoja, ja kukaan ei oikeasti edes tiedä onko hän hengissä, tai onko tämä Putin joka istuu Venäjän presidentin palatsissa oikeasti se mies, joka aikoinaan lähti majurin arvoisena DDRn vakoilemaan Neuvostoliiton kansalaisia. 

Vladimir Putinilla on henkivartijoita, ja ilmeisesti hän hoitaa turvatoimensa samaan tapaan kuin Stalin. Eli henkivartijoilla on piirinsä tai tietty etäisyys Putinista, ja kaikkein lähimmät heistä muodostavat perheen. Sitä millaisia tehtäviä Putin teettää omille lähimmille henkivartijoilleen voimme vain kuvitella, mutta uskoisin että he eivät hoida itse isäntänsä antamia likaisia tehtäviä. He saattavat toki välittää käskyjä, mutta nuo lähipiirin miehet ovat ehkä liian vaikeasti korvattavissa, jos he sitten joutuvat väijytykseen. Eli ehkä Putin teettää likaisen työn jollain mafiosoilla, joihin joku hänen lähipiiriinsä kuuluva pitää yhteyttä. 

Siitä kuka noiden miesten palkat maksaa tai kuka heidät on valinnut vallitsee ilmeisesti pieni kiista, mutta Putin varmaan on nimennyt ne miehet, jotka tarkastavat hänen makuuhuoneensa sekä keräävät jätökset vessasta. Nuo jätökset lennätetään kuulemma Moskovaan erikoisvalmisteisessa salkussa, ja tarkoitus on ilmeisesti se, että Putinin sairauksia tai ruokavalio sekä ravintoaineiden alkuperää ei niiden perusteella pääse jäljittämään. 

Tietenkin Putin on tuolloin riippuvainen siitä, mitä hänen lääkärinsä hänelle kertovat. Itse uskoisin että Putinille kerrotaan paljon sellaista, mitä hänen uskotaan haluvan kuulla. Eli tietenkin lääkärit ja muut vastaavat tahot voivat pimittää esimerkiksi syövän jopa Putinilta itseltään. 

Mutta Iltasanomien artikkeli kertoo siitä, että Putinin henkivartijat ovat hyvin palkattuja. Ja jos esimerkiksi heidän varallisuutensa on noussut voimakkaasti viime aikoina, niin se saattaa tarkoittaa sitä, että jotain outoa on tekeillä. Ovatko henkivartijat saaneet nyt sitten kiitoksen siitä, mitä he ovat tehneeet herransa eteen? Eli kun valta vaihtuu, niin nuo hyvin lähellä Putinia olevat miehet eivät ehkä ole tervetulleita mihinkään osaan Venäjää. Näet nuo henkivartijat tietävät asioita, joita ei haluta kertoa kenellekään. 

Eli he joutuvat hankkimaan uudet henkilöllisyydet sekä muuttamaan jonnekin mistä heitä ei etsitä. Yksi noista henkivartijoista, josta käytetään nimeä "Karhun karkoittaja" on pudonnut kielekkeeltä. Siis en tiedä että onko se miehen virallinen salanimi, mutta voi olla, että hän on tyrinut jonkun tehtävän. Ja rangaistus epäonnistumisesta on kuolema. Mutta tietenkin jos henkilö onnistuu, niin siitä seruaa runsaskätinen palkkio, jonka avulla nuo miehet saavat sitten elää lopun elämäänsä mukavasti, tai niin heille varmaan on luvattu. 

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010477410.html

tiistai 25. kesäkuuta 2024

Jammu Siltavuori olikin vapaana Pia Ristikankareen katoamisen aikoihin, mutta onko häntä tarjottu syntipukiksi? (Ja hiukan Raisa Räisäsestä)

https://yle.fi/a/74-20096145

Tämän kirjoituksen otsikko voisi olla "kas kun pääsi unohtumaan". Kun murhaaja kuolee, niin silloin hänen lähipiirilleen saattaa ilmaantua outoja muistijälkiä, joiden avulla tuo kuollut murhaaja voidaan yhdistää moniin muihinkin henkirikoksiin.  Tuollainen asia tapahtui Virpi Buttin tapauksessa, eli vasta kuoleman jälkeen tuota naista alettiin epäillä myös Raisa Räisäsen katoamisesta. Ja samalla tavalla myös pedofiilimurhaaja Veikko Jammu Siltavuori, eli pahamaineinen"Jammu-Setä" on kuolemansa jälkeen saanut suuren joukon ihmisiä yhdistämään hänet ties miten moneen murhaan. 

Eli Pia Ristikankareen katoamisen aikoihin myös myöhemmin hirvittävää julkisuutta saanut pedofiilimurhaaja Jammu Siltavuori olikin yllättäen vapaana, vaikka Ristikankareen katoamista tutkinut tai tutkintaa johtanut poliisi oli aikaisemmin väittänyt Siltavuoren olleen vankilassa. Eli Siltavuori oli tuolloin päässyt ehdonalaiseen vapauteen lokakuuhun vuonna 1988 mennessä. Pia Ristikankare katosi 7. Lokakuuta 1988, eikä hänestä ole sen jälkeen kuulunut yhtään mitään. Jammu Siltavuoren entinen vaimo asui tuolloin Piikkiössä, ja sen takia on olemassa epäilys siitä, että Jammu saattoi oleskella tuolloin Piikkiössä, koska hänen entinen vaimonsa asui siellä. 

https://yle.fi/a/74-20096145



Mutta se mikä tässä asiassa on erityisen mielenkiintoista on se, että entinen tutkinnan johtaja oli antanut aikaisemmin jullkisuuteen lausunnon, jonka mukaan Siltavuori olisi ollut vankilassa tuolloin Ristikankareen katoamisen aikoihin. Eli unohtiko tuo tutkinnan johtaja tämän asian, vai valehteliko hän? Vankilomista ei sitten olekaan tietoja, mikä ainakin omasta mielestäni on hiukan erikoista. Eli eikö kukaan edes ajattele, että vaarallinen rikollinen voisi tehdä rikoksia vankilalomillaan? 

Siltavuori on kuollut ja kuopattu, mutta hänen muistonsa elää synkkänä maamme rikoshistoriassa. Se syy miksi ilmeisesti melko kokenut tutkija on valehdellut saattaa olla se, että kuolleiden hirviöiden niskoille pannaan usein asioita, joita he eivät ole kuitenkaan tehneet. Ja Jammu Siltavuori on sellainen tapaus, jonka niskoille voidaan helposti laittaa myös muiden ihmisten tekoja. Se että ihminen on iljettävä ei tee hänestä sellaista, että hänen täytyisi istua muiden tekoja. 

https://yle.fi/a/74-20096145


Jammu Siltavuori on tapauksena hyvin paljon Virpi Buttin kaltainen. Hän on niin sanottu "täydellinen syntipukki". Vakavia rikoksia tehneenä molemmat ovat vielä kuoleman jälkeen sopivia tekijöitä rikoksiin, joita ei voida sanoin kuvailla. Eli kuoleman jälkeen kumpikaan noista henkilöistä ei pääse kertomaan omaa vaersiotaan tapahtumista, jotka jostain syystä kuoleman jälkeen ovat palanneet muiden muistiin. Ja noiden ihmisten päälle työnnetään kovin helposti myös muita, kuin heidän itsensä tekemiä rikoksia. Joskus tuollainen muistelija ajattelee, että poliisi pääsee näin mukavasti jostain vanhasta rikoksesta eroon, ja toivottavasti tällainen asenne on väärä. 

Ja samalla tavalla kuin Jammu Siltavuori, niin myös Virpi Butt on varsinkin kuoltuaan ollut loistava syntipukki. 

Oliko Tampereella vuonna 2004 kadonneella Raisa Räisäsellä väärä hänkilöllisyystodistus? Jos näin oli, niin saattaisi olla niin, että aiottu uhri oli se, jonka nimi noissa oletetuissa papereissa on ollut. Eli tuolloin tappaja olisi iskenyt väärään henkilöön. Poliisi aloitti tuolloin henkirikostutkinnan tittelillä "tappo", mikä olisi tarkoittanut, että juttu vanhenisi 20 vuodessa. Myöhemmin tutkintanimike muuttui murhaksi. Eli miksi tuota tapausta oli aluksi tutkittu tapon nimikkeellä? 

https://yle.fi/a/74-20096145


Eli jokaisen rikollisen pitää ihan itse lusia omat tuomionsa. Eli se että Jammu-Setä on ollut poissa vankilasta Pia Ristikankareen saattaa aiheuttaa saman ilmiön kuin Virpi Buttin kuolema. Kun tuo kahteen hirvittävään paloittelusurmaan syyllistynyt nainen kuoli, niin tuo kuolema aiheutti sellaisen muistijälkien palaamisen, että Butt yhdistettiin myös erääseen toiseen kuuluisaan katoamiseen. Nimittäin Tampereella tapahtuneeseen  Raisa Räisäsen katoamiseen vuonna 2004. Virpi Butt oli kuollut, ja hän ei päässyt itse vastaamaan syytteisiin, joiden mukaan hän olisi tappanut Räisäsen. Toki on mahdollista että Raisa Räisänen ei itse ollut se henkilö, josta oli tarkoitus "päästä eroon". 

Eli varmaan poliisia kiinnostaisi sen henkilön nimi, joka ilmeisesti oli hankkinut Räisäselle väärät paperit, tai sen henkilön henkilöllisyys, jonka nimi noissa papereissa oli. Syy miksi tämä asia saattaa kiinnostaa on se, että 15-vuotias koripalloilija Raisa Räisänen kävi ravintoloissa. Ja sen takia hänellä olisi pitänyt olla joko sellaiset henkilöllisyystodistukset, että hän pääsisi ravintolaan tai sitten sellaisia suhteita, että henkilökunta ei viitsi tarkastaa ikää. Toki jos Räisänen yritti kiristää jotain portsaria tai ravintolaesimiesä esimerkiksi pedofilialla, niin silloin se olisi saattanut olla murhan motiivi. 


https://yle.fi/a/74-20096145


https://fi.wikipedia.org/wiki/Jammu_Siltavuori


https://fi.wikipedia.org/wiki/Piia_Ristikankareen_katoaminen


https://fi.wikipedia.org/wiki/Raisa_R%C3%A4is%C3%A4sen_katoamistapaus


https://fi.wikipedia.org/wiki/Virpi_Butt

torstai 20. kesäkuuta 2024

Miksi Venäjä on niin miellyttävä kumppani tietyille valtioille?


11 vuotta sitten otettu kuva kertoo Vietnamin ja Venäjän johdon ystävyydestä. 

Viimeksi Vietnam on pyytänyt Putinia vierailulle, ja tietenkin se suututtaa USAaa. Eli maailmassa on maita, joiden johtajien mielestä Venäjän ystävyys on asia, mitä kannattaa vaalia.  Syy siihen on se, että melko heikko Putin ei ole ehkä kaikkein moraalisin vaihtoehto kumppaniksi, mutta koska hän on heikoilla, niin silloin Putinilta voidaan nyhtää kaikenlaisia pieniä asioita, joista yksi on pari ydin reaktoria, joilla sitten sulatellaan ennen niin jäätäviä välejä. Samoin Vietnam voi tarjota Putinille kanavan, jonka kautta hän voi hankkia tavaraa, joka on vientikiellossa Venäjälle. Tuota tavaraa ovat tietenkin lennokit, sekä erilaiset mobiiliteknologiaan kuuluvat tuotteet. 

Koska Venäjällä ei ole paljon ystäviä, niin sen johdolla ei ole samaa mahdollisuutta kieltäytyä vastalahjoista, kuin esimerkiksi mailla, joilla on paljon ystäviä. Se mitä Putin voi kaupata muille maille on nimenomaan ydinteknologia. Ja maailmassa on monia johtajia, jotka haluavat ydinaseita, koska niiden avulla voidaan helposti ostaa hyväksyntää ympäri maailmaa. Eli diktaattorit jotka haluavat ydinaseita haluavat varmasti olla Vladimir Putinin ystäviä.

Valmisteleeko Putin ehkä turvapaikkaa itselleen, siltä varalta, että Venäjällä puhkeaa kapina, jota hän ei kykene hallitsemaan? 

Vaikka Putin on tunnettu henkilö, niin hän voisi ehkä lavastaa oman kuolemansa tappamalla kaksoisolentonsa, ja sitten paeta ulkomaille väärän henkilöllisyyden turvin. Tällainen järjestely selittäisi myös sen, miksi Putin työskenteli  Jevgeni Prigožinin kanssa. Prigožin oli periaatteessa pelkkä hampurilaiskokki, joka yllättäen muuttui Putinin luottomieheksi. 

Ja sitten tuo mies aloitti kapinan, josta Putin selvisi lahjomalla. Joten ehkä Putinin henkilökohtaisen omaisuuden luukuttaminen ulkomaille koitui Prigožinin kohtaloksi. Hän saattoi tietää liikaa Putinin suunnitelmista sekä tavoista, joilla Venäjän presidentti olisi päässyt käsiksi ulkomaille siirrettyyn omaisuuteensa. Eli Prigožinin tiedossa olisivat olleet ehkä tilit, ja peitehenkilöllisyydet, joita Putin olisi aikonut pahan päivän koittaessa käyttää. 

Eli oliko edesmennyt Wagner-pomo Jevgeni Prigožin ollut mies, joka olisi vastannut niiden pankkitilien hoidosta, joille olisi siirretty V.Putinin henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettua rahaa. Joten kuoliko Prigožin ehkä siksi, että hän tiesi noista tileistä? Ja tietenkin Wagner PMCllä on ollut rooli FSBn ulkomaiden operaatioiden rahoituksen kanavoinnissa. Mutta jos ajatellaan että Prigožin olisi henkilökohtaisesti siirtänyt rahaa Putinin henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetuille pankkitileille, niin hänellä olisi ollut tiedossaan myös Putinin valehenkilöllisyyksiä, joiden avulla tuo mies olisi voinut käyttää noita tilejä. 

Valmisteliko Wagner PMC ehkä myös salaisia pankkitelejä, joihin olisi tallennettu Putinin eläkerahoja.  Eli jos noita tilejä sekä muita rahakätköjä todella on, niin olisiko niin, että niiden avulla Venäjän johtaja aikoi viettää eläkepäiviään ulkomailla, jos maa alkaisi polttaa hänen jalkojensa alla. Tässä skenaariossa Putinille olisi siirretty valtavia summia rahaa ulkomaisiin pankkeihin mahdollista maanpakoa silmällä pitäen. 

Tuolloin herää uusi mielenkiintoinen kysymys, nimittäin se miksi Putin niin paljon haluaa olla Vietnamin sekä Pohjois-Korean kaltaisten maiden johtajien ystävä? Saattaa olla että Vladimir Putin haluaa taata itselleen turvapaikan, jos maa alkaa poltella hänen allaan. Eli jos esimerkiksi hänen FSBnsä sekä sisäministeriöin erikoisjoukkonsa alkaa yllättäen kapinoida, ja jättää hänet esimerkiksi vihaisen väkijoukon armoille, niin tietenkin silloin pitää myös presidentti Vladimir Putinilla olla paikka, mihin hän voi muuttaa asumaan, jos tilanne Venäjällä muuttuu sellaiseksi, että hän ei voi enää valtaa pitää käsissään.

Saattaa olla niin, että Putinilla on suunnitelma, jonka avulla hän aikoo livahtaa Venäjältä, jos maa alkaa poltella jalkojen alla. Teatraalisuudesta pitävä venäjän presidentti saattaisi ehkä lavastaa kuolemansa jonkun kaksoisolennon avulla. Tuolloin Putinin kaksoisolento murhataan, ja Putin livahtaa väärän henkilöllisyyden turvin johonkin maahan, jolla ei ole kovin lämpimät välit länteen. Tuossa maassa hän saattaisi ehkä kyetä elämään sen omaisuuden turvin, jota hän on siirtänyt ulkomaille, mahdollisesti omia eläkepäiviään ajatellen.  

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/vladimir-putin-hakee-yst%C3%A4vi%C3%A4-aasiasta-usa-tyrm%C3%A4%C3%A4-vietnamin-ratkaisun/ar-BB1oyQSo?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=5432be3ccc734598fb174dcb4b87b5d0&ei=16

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jevgeni_Prigo%C5%BEin

keskiviikko 19. kesäkuuta 2024

Miksi äärioikeiston väkivaltaa ei olla huomioitu aikaisemmin?


https://yle.fi/a/74-20095064

Sisäministeri Rantanen kiistää, että rasistiset asenteet olisivat yksin johtaneet puukotuksiin. Joten voidaan tietenkin kysyä, että olivatko uhrit sattumalta valittuja? Tietenkään rasistiset asenteet eivät suoraan aiheuta puukotuksia tai muuta väkivaltaa, mutta jostain syystä olen itse sitä mieltä, että rasistiset asenteet saattavat yhdessä jonkun muun tekijän kuten huumeiden käytön, ulkopuolelta tulevan yllytyksen  tai stressihäiriön kanssa laukaista tai edesauttaa ulkomaalais-taustaisiin henkilöihin kohdistuvan väkivallan laukeamista. 

Siis en tiedä oliko jompikumpi tai molemmat puukottajista esimerkiksi huumeiden vaikutuksen alaisina. Mutta yhdessä yllytyksen kanssa on rasistinen asenne asia, mikä saattaa laukasta väkivaltaista käytöstä. 

Eli yksi tekijä ei ehkä laukaise väkivaltaa, mutta jos esimerkiksi kaveripiiri jatkuvasti yllyttää toisiaan ulkomaalaisiin kohdistuviin iskuihin, niin silloin yhdessä tällaisen asian kanssa voi joku huumekokeilu johtaa väkivaltaan. Huumeet aiheuttavat yllykkeenomaisia tekoja, mikä tarkoittaa sitä, että yhdessä yllyttävän ilmapiirin kanssa voivat huumeet aiheuttaa tilanteen, missä henkilö astuu rajan yli, ja lähtee toteuttamaan esimerkiksi ristiretkeä ulkomaalaisia vastaan. 

Miksi Perussuomalaiset eivät halua osallistua rasismikeskusteluun, ja miksi esimerkiksi tuolle puolueelle tai osalle sen väestä on niin vaikeaa tuomita nimenomaan äärioikeistolaista väkivaltaa. Kun puolueen nimissä tehdään väkivallantekoja, niin myös tuo väkivalta on aina erittäin tuomittavaa. Ja mikäli jonkun järjestön nimissä tehdään väkivaltaa kuten puukotuksia, niin se tarkoittaa sitä, että järjestö on ilmoitettava terroristilistalle. Tietenkään perussuomalaiset eivät puolueena ole mukana noissa väkivallanteoissa, mutta se että puolueen jäsenet vetäytyvät pykälien sekä sääntöjen taakse on vähintään ihmeellistä. Eli eikö väkivaltaa voida tuomita, ilman että täytyy jokaista pykälää sekä sääntöä noudattaa? 



https://yle.fi/a/74-20095074


Kyseiselle listalle pääsee sillä, että ne, jotka vastustavat tuon järjestön agendaa puukotetaan tai heitä muuten uhkaillaan. Ja tuo kytkös esimerkiksi veriteon tekijän sekä järjestön kanssa voi olla avoimesti ilmoitettu jäsenyys, se että järjestö ilmoittaa, että se kostaa todistajille tai muuten suojelee tekijöitä. Viimeaikaiset tapahtumat ovat johtaneet siihen, että Pohjoismainen vastarintaliike on lisätty ainakin Yhdysvalloissa terroristilistoille. 


https://yle.fi/a/74-20095074

Kauppakeskus Valkeassa, Oulussa on sattunut kaksi törkeää puukotusta, joista molemmissa uhrina on ulkomaalais-taustainen henkilö. Eli ensimmäisessä teossa uhrina oli lapsi, ja toisessa uhrina taas on 26-vuotias, aasialaistaustainen mies. Toisessa puukotuksessa tekijä on ollut alaikäinen, mutta yli 15-vuotias, ja ensimmäisen puukotuksen tekijä on vastaavasta teosta vankilassa istunut henkilö, jolla on ollut yhteyksiä uusnatseihin. Yleinen seikka mikä yhdistää ääriliikkeiden välivaltaa on se, että noiden iskujen tekijät vakuuttelevat mielellään toimivansa täysin yksin. 

Mutta esimerkiksi Jyväskylän puukotuksessa tilaisuuteen missä puukotus tapahtui pyrki kolme miestä jotka ovat kuulemma edustaneet kansallista vastarintaliikettä, ja sitten Lämsä oli suuttunut ja ihan itse viiltänyt ihan oma-aloitteisesti tapahtuman järjestäjää.  Eli oliko Lämsän toiminta niin oma-aloitteista, kuin hän haluaa ihmisten uskovan? Myöhemmin Lämsä hankki julkisuutta puukottamalla lasta kauppakeskus Valkeassa. Uhri oli ulkomaalaistaustainen, ja Lämsä väittää ettei teolle ole rasistista taustaa. Joten miksi hän teki mitä teki? 

Kun tällaisia asioita tutkitaan, niin silloin varmasti halutaan selvittää se, että ovatko nuo puukottajat tunteneet ehkä toisensa. Eli ääriliikkeet toimivat aina samalla tavalla. Ne lähtevät aina siitä, että jos heidän uhkailuihinsa ei suostuta, niin silloin veriteot jatkuvat. Jos ääriryhmälle annetaan periksi, niin silloin se vain rohkaisee noita fanaatikkoja jatkamaan toimintaansa, sekä esittämään yhä uusia ja uusia vaatimuksia. 



Ensimmäisen puukotuksen tekijä Sebastian Lämsä on aikaisemmin puukottanut henkilöä, jonka kirja käsittelee äärioikeistoa. Eli hän on Jyväskylän kirjastopuukotuksen tekijä, ja kohteena oli henkilö, joka oli kirjoittanut kirjan "Äärioikeisto Suomessa". Eli Lämsä vain käveli jonkun lapsen taakse ja sitten puukotti tätä takaapäin. Eikä motiivi ollut siis rasistinen, ainakaan jos uutisia on uskominen. Joten tällaisia tapauksia ei ilmeisesti saa pitää missään mielisairaalassa. 

Hän oli aikaisemminkin syyllistynyt vastaaviin tekoihin. Joten miksi häntä ei oltu luokiteltu vaaralliseksi? Onko vihapäissään tehty puukotus jotenkin hyväksyttävää, jos se tehdään esimerkiksi äärioikeiston kytköksiä käsittelevän kirjan julkistamistilaisuudessa? Jos tuota vuosien takaista tapausta tarkastellaan, niin voidaan kysyä, että toimiko Lämsä ehkä torpedona, jonka tehtävä oli varoittaa ihmisiä sekaantumasta asioihin, jotka eivät heille kuulu? Eli pelästyikö joku tuolloin sitä, että kirja toisi jotain esille, jota joku ei halunnut tulevan ilmi? 
https://yle.fi/a/74-20094036

Mutta Valkean tapauksessa hän väittää että teon motiivi ei ollut rasistinen, joten voimmekin sitten lähteä miettimään, että kävikö tuon tekijän mielessä, että hän vain yllättäen lähtee ostoskeskuksessa käymään, ja sitten vain puukottamaan jotain 12-vuotiasta. Ja nyt toisella kerralla teon tekijä on alaikäinen, mutta samalla yli 15-vuotias. Joten se mikä näissä tapauksissa pistää erityisen ikävällä tavalla silmään on noiden tapausten lähekkäisyys. Joten tällainen väkivalta pitää kyllä tuomita, eikä siihen ole muuta vaihtoehtoa. 

Tietenkin seuraavaksi meidän pitäisi keskustella asiasta nimeltään rasismi hyvin painokkaasti. Se mikä näissä äärioikeistoon kytketyissä väkivallanteoissa pistää erityisesti silmään on se, että jostain syystä äärioikeiston eli äärinationalistien aiheuttamaa uhkaa on aina jotenkin vähätelty. Jos se että kirjailijaa, joka paljastaa äärioikeistosta asioita, joita nämä ovat halunneet piilotella puukotetaan, niin varmaan tällaista tekoa voidaan pitää sellaisena, että tuota järjestöä voidaan pitää ainakin teon taustavaikuttajana. 

https://ilkkapohjalainen.fi/kotimaa/krp-kauppakeskuspuukotuksesta-epailty-mies-puukotti-12-vuotiasta-uhria-useita-kertoja-selkaan-miehella-aarioikeistotaustaa


https://yle.fi/a/74-20094036

https://yle.fi/a/74-20095147

https://yle.fi/a/74-20095064

https://yle.fi/a/74-20095074


https://fi.wikipedia.org/wiki/Jyv%C3%A4skyl%C3%A4n_kirjastopuukotus

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Saudi-Ilmiö, eli kuinka me emme osoita mieltä saudeja vastaan?


Murabba


Miksi Saudi-Arabiaa vastaan ei osoiteta mieltä yhtä paljon kuin Israelia? Molemmat maat sortavat vähemmistöjä ja ainakin Saudi-Arabian johto keskittää valtaa itselleen sekä samalla myös ilmoittaa näyttävästi erilaisista uusista liberaaleista uudistuksista, kuten parannuksista naisten oikeuksiin. Tuota "liberaalia kehitystä" pitäisi kuulemma ministeri Tavion mukaan kiihdyttää siten, että Saudi-Arabian kanssa käydään enemmän kauppaa, ja hän ilmeisesti suosittelee Saudi-Arabiaa kaikille. Mutta sitten vastata ensimmäisen lauseen kysymykseen vastaamalla sillä, että Saudi-Arabialla on enemmän rahaa kuin Israelilla, ja Saudi-Arabian  uskonnollinen, siis anteeksi poliittinen poliisi pitää huolen siitä, että tuossa maassa käydään vain niitä keskusteluja, jotka palvelevat sen prinssin Muhammed Bin Salmanin, joka tunnetaan nimellä MBS etuja. 

Kyseinen prinssi on käsittänyt PR työn merkityksen, ja hän on kutsunut paljon ulkomaalaisia silmää tekeviä julkkiksia kuten tunnettuja jalkapalloilijoita kestittäväkseen. 

Siis miksi Saudi-Arabia esimerkiksi on edistänyt naisten asemaa? Saudi-Arabian naisilla on oikeasti ollut niin vähän oikeuksia, että niitä ei ole voinut kuin edistää. Ja esimerkiksi kasvoja peittävän burkhan käyttöä koskevien sääntöjen lieventäminen on tarkoitettu länsimaisten toimijoiden lepyttelemiseksi. Länsimaat ovat saudeille tärkeä aseiden toimittaja. Tuo maa on keskeinen toimija BRICS maiden verkostossa, ja se on osoittanut tukeaan myös Vladimir Putinille. 

 Osittainen burkha-pakosta luopuminen on oikeasti yksi tapa lakaista julma yksinvaltius pois silmistä ja pois silmistä. Eli vaikka naisten burkhat eivät enää näkyisi niin yleisesti kuvissa, niin usein tällaiset uudistukset ovat lähinnä kosmeettisia, eikä niillä ole mitään muuta merkitystä, kuin että kasvoja ei tarvitse enää peittää. Tai sitten tuosta kosmeettisesta asiasta tehdään sellainen, että se ei koske turisteja.

The Line


Saudi-Arabien megprojektien tarkoitus on luoda asutusta aavikolle. Noihin valtaviin projekteihin kuuluu myös keinotekoisten keitaiden valmistaminen, ja jos asiaa ajatellaan Saudi-Arabian johdon näkökulmasta, niin nuo keinotekoiset keitaat ovat ikään kuin saaria valtameressä. Niiden vedensaantia sekä tiedonsaantia voidaan tehokkaasti kontrolloida. Ja jos johonkin noista keitaista päästetään turisteja, niin silloin sensuuria ei tarvita. Vaan turistit saavat käyttää nettiä vapaasti, ja vain omien kansalaisten netti on sensuroitu. Ja tuollaisilla keitailla kaikki ihmiset, sekä hotellivirkailijat sekä siellä käyvät ihmiset olla ulkomaalaisia, eli tuolloin saattavat esimerkiksi kreikkalaiset hotellivirkailijat palvella turisteja. Ja tuolla tavalla sheikki MBS voi minimoida oman maan kansalaisten yhteydet ulkomaisiin turisteihin. 

Saudeilla on rahaa, ja he haluavat tuoda ihmisten eteen uskomatonta luksusta. Samalla he haluavat rakentaa uusia kaupunkeja kuten esimerkiksi valtavan yhden talon kaupunki projektin keskelle erämaata. Tuossa projektissa nimeltään "Linja" (The Line)koko kaupunki asuisi valtavassa talossa, ja kyseessä oli yksi maailman suurimmista megaluokan projekteista. Toinen megaluokan rakennusprojekti on valtava kuutio, Murabba" Riadiassa, jossa koko kaupunki mahtuisi asumaan. Tuossa talossa voidaan ihmisiä tarkkailla sekä kaikkia heidän tekemisiään valvoa erittäin tarkasti. Kun tarkastellaan Saudi-Arabian projekteja, joissa valtavia kaupunkeja rakennetaan aavikolle valmistettujen keinotekoisten keitaiden ympärille, niin meidän pitää tietenkin huomioida se, että noiden kaupunkien väestöä voidaan kontrolloida säätämällä heidän veden saantiaan. 

https://yle.fi/a/74-20093642

Kuvat:

https://www.factmagazines.com/saudi-arabia/news-saudi-arabia/16-saudi-arabian-megaprojects-transforming-the-kingdom

tiistai 4. kesäkuuta 2024

35 vuotta sitten pimeys laskeutui Kiinan ylle.

 


"Vuonna 1989 Kiinan armeija mursi väkivalloin Pekingin keskusaukiolla poliittisia ja taloudellisia uudistuksia vaatineen mielenosoituksen, joka oli kerännyt kymmeniätuhansia ihmisiä. LEHTIKUVA/AFP" (https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/kiina-avasi-tulen-omia-kansalaisiaan-kohti-keskell%C3%A4-pekingi%C3%A4-35-vuotta-sitten/ar-BB1nzdsv?ocid=msedgdhp&pc=HCTS&cvid=add65aae16e044a5bab0b5caa1aa1afb&ei=24)

Kesäkuun 4 päivä vuonna 1989 Kiinan kansanarmeija yhdessä poliisin kanssa hyökkäsi Taivaallisen rauhan aukiolle leiriytyneiden kymmenien tuhansien ihmisten kimppuun. Tuolloin satoja ihmisiä kuoli, ja useita pidätettiin. Ja oikeastaan voidaan sanoa, että nuo pidätykset jatkuvat vielä nykyäänkin. Tuo päivä 4. Kesäkuuta 1989 on kipeä osa Kiinan historiaa, ja periaatteessa tuota päivää ei ole virallisen ajanlaskun mukaan edes olemassa. Pelkkä viittaus tuohon päivään, jota kutsutaan "kriittiseksi" tai "sensitiiviseksi päiväksi" saattaa aiheuttaa pidätyksen, ja Kiinan kansantasavalta on päättänyt unohtaa tuon kipeän trauman, ja hiljentää todistajat sekä ne, jotka puhuvat tuosta asiasta. 






Kiinan kansantasavallan hallitus päätti murskata opiskelijamielenosoitukset Taivaallisen Rauhan aukiolla 35 vuotta sitten. Tuolloin orastava demokratialiike tuli tiensä päähän, ja orastavien poliittisten vapauksien tilalle astui ennennäkemätön sorto sekä valvontakoneisto, joka kirjoittaa historiaa oman mielensä mukaan, ja samalla valvoo ja vainoaa kaikkea, mikä saattaa edes viitata tuohon surullisen kuuluisaan verilöylyyn, jossa kansanarmeija sekä poliisi murskasivat opiskelijoiden leirin. Tuolloin unelma muuttuivat tomuksi, ja suuri joukko ihmisiä, joita odotti vähän aikaa sitten valoisa tulevaisuus arvostettuina akateemisesti koulutettuina ihmisinä päättivät unelmansa joko poliisin tai armeijan luodeista tai sitten he pääsivät Kiinan kammottuun uudelleenkoulutuslaitokseen, eli käytännössä heidät siirrettiin kaivoksille, joissa onnettomuudet ovat yleisiä. 

Se mikä tuossa mielenosoittajien ampumisessa on aina välillä aiheuttanut ihmetystä on juuri tuon toiminnan avoimuus. Kiinan kansanpoliisilla oli kuulemma ollut suunnitelma tuollaisten mielenilmausten varalle. Eli noille mielenosoittajille olisi annettu näennäisesti periksi, ja sitten he olisivat lähteneet koteihinsa. Kun ihmisten huomio olisi kääntynyt pois, olisi poliisi hakenut heidät jollain tekosyyllä, ja sitten osa näistä mielenosoittajista olisi vain kadonnut, jäänyt auton alle, tai heitä olisi syytetty huumausainerikoksista. 






Mutta kansanpoliisin ja armeijan jyrkkä sekä armoton toiminta tuona helteisenä päivänä 35 vuotta sitten muutti nuo ihmiset marttyyreiksi. Kansanpoliisin toiminta oli ajattelematonta, koska mielenosoituksen oli arveltu päättyvän hyvin nopeasti, koska sää oli kuuma ja hygieniamahdollisuudet olivat olemattomat. Ja sitten kansanpoliisi avasi tulen, eikä kukaan edes esittänyt esimerkiksi huumeita tekosyyksi aseen käytölle. Tuolloin Kiinassa huumeista seurasi melkein automaattisesti kuolemantuomio, mutta poliisi eikä asevoimat edes yrittäneet esittää muita syitä aseen käytölle kuin poliittinen mielenilmaus.

Osaa noista onnettomuuksista pidetään Kiinan viranomaisten järjestäminä, ja tuossa maassa pienikin poikkeama siitä, mitä puolue sekä poliisi ja kansanarmeija pitävät totuutena saattaa viedä ihmisen suoraan paikkaan, mistä ei ole paluuta. Kiina vainoaa omia toisinajattelijoitaan sekä esimerkiksi kiistää Taiwanin itsenäisyyden ja myös laajentaa omia aluevesiään esimerkiksi keinotekoisten saarten avulla. 

Se mikä tuossa 35 vuotta sitten sattuneessa verilöylyssä on merkittävää, on se, että se pilasi myös Kiinan kommunistisen puolueen kasvot. Puolue ei suhtautunut mitenkään lempeästi ihmisiin, jotka olivat sen virallisen ideologian vastustajia. Vielä nykyäänkin tuo päivä on ikään kuin poistettu Kiinan historiasta. 





Ja tämä kehitys tietenkin on omiaan aiheuttamaan sen, että länsimaisia yrityksiä tai ainakin korkean teknologian tuotteita vaaditaan vedettäväksi tuosta maasta. Eli länsimaat ovat kilpaa rahoittaneet sekä mahdollistaneet Kiinan aseteknologian nopean kehityksen. Ja tuo teknologinen kehitys näkyy esimerkiksi Kiinan avaruusluotaimina, jotka tuovat näytteitä Kuusta. Mutta ne näkyvät myös tekoälyn militarisoimisena, hypersoonisina ohjuksina sekä myös uusien valvontateknologioiden kehittelynä. Yhteen aikaan Kiinan kansantasavallan supertietokone Tianhe-1 piti myös hallussaan supertietokoneiden nopeusennätystä, ja tuo valtio on panostanut kovasti kvanttiteknologiaan. Noita välineitä voidaan käyttää esimerkiksi uusien lääkkeiden, aseiden sekä esimerkiksi kemikaalien valmistukseen. 

Kiina on siis valtio, joka on erityisen kiinnostunut avaruuden, rakettiteknologian sekä tekoälyn tuomista mahdollisuuksista erityisesti sotilaallisen sekä poliisivoimien ja valvonnan näkökulmasta. Kiina on aloittanut mittavat luonnontieteiden vaihto-ohjelmat, joiden avulla se hankkii osaamista nimenomaan uusimpien tekoäly, sekä muiden teknisten sovellusten kehittelyssä. Ja tuo osaaminen tietenkin tasoittelee noiden ohjelmaan päässeiden tietä kohti kommunistisen puolueen sekä asevoimien eliittiä. 

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/kiina-avasi-tulen-omia-kansalaisiaan-kohti-keskell%C3%A4-pekingi%C3%A4-35-vuotta-sitten/ar-BB1nzdsv?ocid=msedgdhp&pc=HCTS&cvid=add65aae16e044a5bab0b5caa1aa1afb&ei=24

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...