Fiktio saattaa olla hyvä tyylikeino saada ihmiset lukemaan juttuja, joita toimittaja kertoo. Tuo fiktio on kuitenkin journalistiikassa sellainen asia, että sitä voidaan pitää valehteluna, jos ei mainita, että teksti on fiktiota. Sanomalehdiltä eli todellisia uutisia julkaisevalta medialta voidaan kuitenkin odottaa sitä, että niissä ei julkaista fiktioita. Jos uutismediassa julkaistaan fiktiota, niin silloin niissä julkaistaan valheita, vaikka kirjoittaja väittäisi fiktiota tyylikeinoksi hankkia jutulle ja lehdelle lukijoita.
Fiktiota voidaan tietenkin julkaista fiktio-lehdissä kuten novelleissa, Tex Willerissä, Aku Ankassa tai jossain muussa vastaavassa paino- tai mediatuotteessa. Siis fiktion tarkoitus on viihdyttää, mutta fiktion paikka on fiktiokirjat. Faktateoksessa esitetty fiktio on valheen toinen nimi. Toimittaja saattaa manipuloida totuutta kahdella tavalla, hän saattaa kertoa puhdasta valhetta eli fiktiota. Tai sitten hän saattaa käsitellä asioita yksipuolisesti, eli poistaa yksityiskohtia siten, että juttu tukee paremmin hänen omia poliittisia tai muita vastaavia käsityksiä asioista. Tuollainen ihminen kuuluu sellaiseen joukkoon ihmisiä, joiden ei tarvitse hyväksyä muita kuin omat näkemyksensä asioista. Eli he voivat suoraan sanoa, että "minä en voi sitä asiaa hyväksyä" tai "minun ei tarvitse kuunnella tuollaista".
Kun toimittaja raportoi asioista, niin hänen pitäisi muistaa olla neutraali, sekä samalla myös hänen pitäisi muistaa media, mihin hän kirjoittaa. Me kaikki olemme vain ihmisiä, ja suuren tunnekuohun keskellä saattaa olla vaikeaa pitää fakta sekä fiktio erossa toisistaan. Eikä myöskään ole aina helppoa olla neutraali, jos itse joutuu tapahtumien keskelle, tai joku asia koskettaa itseä. Esimerkiksi lapsuuden trauma saattaa aiheuttaa sen, että ihminen ei kerta kaikkiaan kykene arvioimaan todisteita kuten niitä pitäisi arvioida.
Asenteet ja aatteet vaikeuttavat siihen, miten asioita käsittelemme. On olemassa poliittinen lehdistö, joka kuitenkin ilmoittaa ainakin länsimaissa olevansa jonkun puolueen tai liikkeen äänenkannattaja, eli siinä puhutaan tuon liikkeen johdon hyväksymistä asioista siten, kun liike tai puolue niihin ottaa kantaa. Mutta sitten tietenkin myös sitoutumattomalla eli puolueeseen kuulumattomalla journalistilla voi olla asenteita, jotka eivät näy päällepäin. Ja tietenkin meillä kaikilla on tunteet, ja inhottavimmat tilanteet tulevat vastaan siinä, kun ihmiseen vaikutetaan hänen tunteidensa kautta.
Valheen ja fiktion raja on hiuksen hieno. Fiktio muuttuu valheeksi silloin kun se esitetään todellisuutena. Valhe on siis totena esitetty fiktio. Valheelliseen journalismiin pitäisi puuttua välittömästi, vaikka se toisikin lehdille lukijoita. Nimittäin varsinkin journalistien pitäisi muistaa, että heidän kirjoittamansa lehtijutut muokkaavat ihmisten mielipiteitä, joten sen takia journalistien pitäisi muistaa vastuunsa.
Journalismin etiikka on asia, mistä aina välillä keskustellaan. Ja se mikä erottaa journalistin esimerkiksi romaanin kirjoittajasta on se, että journalistin pitäisi aina muistaa kirjoittaa vain siitä, mitä hän näkee tai kuulee. Samalla hänen pitäisi muistaa mainita tilanne, jossa hän tekee juttujaan. Sekä samalla myös tutustua muutenkin aiheeseen, josta hän kirjoittaa. Jos toimittaja keksii asioita, niin hän samalla myös vääristelee totuutta. On tietenkin upeaa matkustella maailmalla ja syödä ja juoda paikoissa, joista monet lukevat matkaoppaista.
Mutta kuitenkin aina pitäisi pysyä totuudessa, eli juttuja kirjoitettaessa pitäisi ainakin sitä romaanin kirjoittamistyyliä eli fiktiota välttää. On tietenkin loistavaa ajatella, että omat jutut myyvät paremmin, jos niissä olisi esimerkiksi dramatiikkaa, mutta kuitenkaan draamaa ei saa keksiä, koska se vääristelee totuutta. Ja jos esimerkiksi jotain henkilöä aletaan syytellä tai muuten heidän työtään leimata vääristellyksi ilman syytä, niin silloin olisi kyllä peiliin katsomisen paikka.
Totuus tietenkin on asia, mitä voidaan pitää subjektiivisena. Eli on helppoa lähteä äärijärjestöjen kelkkaan. Äärijärjestöt ovat aina samanlaisia. He ovat usein yliedustettuina joissakin paikallisissa järjestöissä kuten seurakunnissa, ja he myös näkyvät usein siksi, että he pukeutuvat tietyllä tavalla, ja se tietenkin antaa kuvan siitä, että ääriliikkeet ovat jotenkin valtaväestön tai enemmistön edustajia.
Jos me kuljemme jossain Oulun seudun lestadiolaisten piireissä, ja haastattelemme vain lestadiolaisia, niin millaisen kuvan me saamme silloin luterilaisesta kirkosta? Ja arvatkaa minkä kuvan joku muun maalainen toimittaja saa Suomesta, jos me viemme 2 viikkoa maassamme viettävän japanilaisen toimittajan suoraan Oulun seudulle, ja sitten ainoat ihmiset, joita hän tapaisi ovat jotkut ääripään lestadiolaiset.
Äänekkyys sekä jyrkät mielipiteet ovat ominaista nimenomaan ääripään edustajilla. Eli edustaako joku prosenttimerkki nahkaliivin selässä ajeleva MC-jengi moottoripyöräilijöiden enemmistöä? Tai onko joku kovan luokan lestadiolainen sellainen, että hän edustaa keskivertoa luterilaiseen kirkkoon kuuluvaa henkilöä? Tai onko Hamas ehkä keskiverto-arabien oma juttu? Tai äänestääkö keskiverto saksalainen jotain Baijerin vapauspuoluetta? Tai onko Baijerin vapauspuolueen keskivertoedustaja joku skinhead, joka paiskoo polttopulloja paikalliseen pizzeriaan tai hakkaa pari ulkomaalaista pesäpallomailalla?
Ääriliikkeiden matkaan on helppoa lähteä, koska kovat ja ehkä myös kärkkäät mielipiteet ovat myyviä asioita. Ja se tietenkin miten nuo äärimmäisyys-suuntaukset pukeutuvat ja muuten käyttäytyvät antaa lehtijutuille suuren julkisuuden. Tuolloin kuitenkin unohdetaan, että samalla kiillotetaan ääriliikkeiden kuvaa ihmisten silmissä. Eli esitetään että äärijärjestöillä on oikeasti sellaisia ohjelmia, että ne voidaan myös toteuttaa, jos tuo liike pääsee hallitukseen. Yleensä kyseiset liikkeet ovat sellaisia, että niillä on vain yksi asia ohjelmassaan. Se kuuluu näin "ulkomaalaiset ulos", ja mitään muuta nuo liikkeet eivät sitten enää osaakaan luvata.
Mutta tuollaisilla jutuilla saadaan tietenkin aikaan kohua. Eli ääriliikkeet herättävät ihmisten huomiota, ja erityisesti kiinnittämällä huomiota ulkomaalaisiin sekä vähemmistöihin luodaan ajattelumalli, jonka avulla sitten jollekin uskotellaan, että rikokset loppuvat sillä, että ulkomaalaiset ajetaan takaisin Afrikkaan. Näiden karkotettujen syyksi voidaan samalla laittaa kaikki muutkin valtion alueella tapahtuneet rikokset.
Näin saavat poliisit sitten nopeasti pöytänsä tyhjäksi, joten sen jälkeen myös tilastot näyttävät hyvältä. Ja tilastojen saaminen kauniiksi on aina ongelman ydin. Tilastoilla sekä erilaisilla mielipidetutkimuksilla puolueet hankkivat tietoa siitä, että onko heillä mahdollisuutta päästä parlamenttiin ja hallitukseen seuraavissa vaaleissa. Joten jos ajatellaan esimerkiksi tätä nykyistä hallitusta, niin onko uskottavaa, että hallitus joka jatkuvasti leikkaa pienituloisilta olisi oikeasti suuren enemmistön mielestä edelleen suosittu äänestäjien keskuudessa? Tai ehkä äänestäjät sitten hyväksyvät ja tukevat hallitusta, joka ottaa vajaa 1000€ kuussa saavalta henkilöltä 100€ pois kuukaudessa.
Varmasti Gazan lapset ovat erittäin surkeassa asemassa. Mutta samalla meidän pitää huomioida se, että Hamas osaa kyllä käyttää lapsia omassa propagandassaan. Lasten hätä on asia, jolla sulatetaan tunteita. Ja juuri tunteisiin vetoava markkinointi on kaikkein vaikeimmin vastustettava asia. Kauniisti sanottuna poliittista tai muuhun aatteeseen sidottua mainontaa voidaan sanoa propagandaksi, eli lasten hätä kääntää huomion pois Hamas-järjestöstä, joka ei kaihda mitään keinoja pitääkseen itsensä vallassa Gazan alueella.
Siis tässä en puhu mistään tiettyjen lehtien tavasta käsitellä asioita, vaan siitä miten tietyissä julkaisuissa ylipäätään on käsitelty esimerkiksi eräiden tiedemiesten töitä. Eli ensin on otettu uskonnollinen tai joku skitsofrenian tyyppinen asia päällimmäiseksi, ja sitten heidän työnsä on aivan toissijainen seikka. Eli kyseinen tapa käsitellä asioita on leimaavaa sekä samalla myös loukkaavaa. Joidenkin kirjoittajien työtä motivoi mahdollisuus matkustaa kauas maailman ääriin, jossa sitten viskilasi nenän alla kirjoitellaan erilaisia asioita, ja tuolloin saattaa arvostelukyky pettää.
Alkoholisoituminen varmasti aiheuttaa tilanteen, missä toimittaja menettää kykynsä työskennellä siten, kuin ammattietiikka vaatisi. Samoin jos haastateltava vaikuttaa muuten miellyttävältä henkilöltä, niin se saattaa vääristää toimittajien ajatusmaailmaa sekä heidän kykyään arvioida tilannetta. Tällä tarkoitan esimerkiksi tiettyjen MC-kehojen tapaa syöttää ja juottaa toimittajia, kun he tulevat tekemään noista jengeistä juttuja. Eli toimittajat marinoidaan sisältä sekä ulkoa, jotta nuo jengit saavat aikaan hyviä juttuja, joissa lainvalvojia leimataan suoraan asenteellisiksi.
Se että me kaikki luemme lehtiä, joita on aina pidetty luotettavina tekee toimittajien työstä vastuunalaista. Heillä on vastuu mielipiteen muokkaajina. Ja jos toimittaja ei kykene kirjoittamaan asioista todenmukaisesti, niin hän valitettavasti tekee äärettömän paljon hallaa ihmisille, joita hän kuvittelee palvelevansa. Tai sitten hän leimaa tieten tahtoen jotain ihmisryhmää tai henkilöä erittäin vaarallisella tavalla.
https://yle.fi/a/74-20080515
https://yle.fi/a/74-20080577
