keskiviikko 7. tammikuuta 2026

Paloittelusurmaajan murhannut henkilö tuomittiin elinkautiseen.


"Paloittelumurhaajan surmasta tuomittiin elinkautinen – ”Kidutuksenomaisia piirteitä” (MSN)


Maassamme ei ole voimassa verikoston lakia. Samoin maassamme ei ole voimassa lakia, jonka mukaan vankilasta vapautunut henkilö on vapaata riistaa. Eli tämä seuraava teksti liittyy siihen että vaikka henkilö on tuomittu paloittelusurmasta, niin hän ei ole mikään yleinen maalitaulu, jonka kautta näytetään omaa kovuutta. Eli kyseessä on kommentti Janne Hyvösen murhaan, josta sitten tuli elinkautinen. 

Janne Hyvösen murhasta on tullut tuomio, jonka mukaan Jaakko Erik Bremer tuomittiin elinkautiseen äsken  mainitun Janne Hyvösen murhasta. Tuo tekijän nimi kerrottiin tapausta käsittelevässä jutussa, joten siksi sen tässä tekstissä mainitsen. Hyvösen taustalta löytyy karmiva paloittelusurma, jonka hän teki aikoinaan yhteistyössä Virpi Buttin kanssa. Tällaisella asialla on tietenkin aina merkitystä, ja Hyvösen kuolemaan liittyy Satakunnan käräjäoikeuden mukaan raakaa kidutusta sekä väkivaltaa. Se miksi tästä asiasta kirjoitan on se, että maamme lain mukaan kukaan ei saa ottaa oikeutta omiin käsiinsä. Eli meillä Suomessa eivät vallitse viidakon lait. 

Se aiheuttivatko Hyvönen ja Butt uhrilleen ylimääräistä kärsimystä tai kiduttivatko he uhriaan ei ole ainakaan kovin selkeästi mainittu. Eli ilmeisesti tuo uhri ei ollut ainakaan kovin paljon ehtinyt kärsiä, eli suurin osa väkivallasta mitä uhrille oli tehty tapahtui kuoleman jälkeen. Tapauksen yhteydessä puhutaan kannibalismista, mutta Hyvönen on saattanut esittää hullua, koska hän saattoi ajatella saavansa lievemmän tuomion tuosta teosta. Eli leikkimällä hullua pääsee vankimielisairaalaan, jossa olot eivät ole aivan niin karut kuin vankilassa. Paloittelusurmasta voitte lukea tekstin lopussa olevista liitteistä. 

Ja toinen asia on sitten se, että Hyvösen murha on raakuudessaan osoitus siitä, miksi ei kannata ottaa itselleen "kovan jätkän" mainetta. Kun maine ympärillä kasvaa liian suureksi, ja kukaan ei enää uskalla sanoa mitään vastaan, ilman pelkoa siitä että vedetään jalat alta, ja että "pään aukoja" hakataan kuoliaaksi. Niin se sitten tuo ympäristöön sellaisia ihmisiä, jotka uskovat saavansa mainetta tuollaisesta väkivallasta, joka kohdistuu tappajaksi luokiteltuun henkilöön. Samoin jos toinen on ottanut toiselta hengen, niin se herkistää muita ajattelemaan, että toisen ihmisen lausumat asiat ovat uhkaavampia kuin ne itseasiassa muuten olisivat.  

On olemassa ihmisiä, joiden mielessä käy se, että jos oma uhri on tappaja, niin se sitten oikeuttaa tuollaiseen tekoon. Eli jostain syystä lähdetään kostamaan tuntemattoman henkilön puolesta, koska ajatellaan että muut ihmiset hyväksyvät tuollaisen toiminnan. Myös toisen ihmisen psyykkiset ongelmat ovat asioita, jotka jotkut näkevät oikeutuksena hyökätä toisen kimppuun tai pahoinpidellä toista. Eli he näkevät toisen ihmisen olevan itsensä alapuolella. Ja juuri tuo ajattelutapa on hyvin vaarallinen. 

*******************************

Tässä seuraavaksi kirjoitan hypoteettisesta tapauksesta. Siis jos siinä on yhtymäkohtia johonkin todelliseen tapaukseen, niin kyse on puhtaasti sattumasta. Eli tarkoitus ei ole kommentoida mitään todellista rikosta, vaan esittää ajatus tilanteesta, jossa uhrin asema laukaisee vihan, joka saattaa kohdistua hyvinkin suureen kansanjoukkoon. Tuollainen vihan eskaloituminen saattaa johtaa jopa sarjamurhaan, kun henkilö kokee oman asemansa jonkinlaisena katujen järjestysmiehenä. 

Se onko tappajan kynnys käyttää uudelleen kuolettavaa väkivaltaa laskenut riippuu siitä, että missä tilanteessa tuota kuolettavaa voimaa on käytetty. Eli jos kyseessä on teko, jossa esimerkiksi päälle käynyttä henkilöä on torjuttu, ja hän on tuon torjunnan tai hätävarjelun yhteydessä saanut kuolettavan vamman, niin kynnys uusia teko on pienempi kuin tapauksissa, joissa on käytetty ansaa tai tekoa on muuten suunnisteltu. Mutta kuitenkin on aina mahdollista, että hätävarjelu saa aikaan ajatuksen siitä, että henkilö alkaa kantaa asetta mukanaan, ja ikään kuin toivoo että joku alkaisi taas "esiintyä". Eli mitään yleispätevää kannanottoa tuohon asiaan ei ole olemassa. 

Samoin joissain tapauksissa esimerkiksi pahoinpitelyn uhri saattaa alkaa kostaa ihmisille, jotka ovat häntä kohdelleet huonosti. Ja joskus tuollainen ihminen laajentaa tuon koston koskemaan kokonaisia ihmisryhmiä. Eli pahoinpitely saa tuolloin aikaan ajatuksia siitä, että kun itse on väkivallan uhri, niin se sitten oikeuttaa muuttumaan joksikin katujen järjestysmieheksi. Toki väkivalta kohdistuu aina siihen henkilöön joka ottaa potkuja sekä iskuja vastaan. Ja jos kyseessä on ryöstö, niin se sitten herättää varmasti vihaa. Eikä toisen puolesta voi kukaan antaa anteeksi. 

Mikäli sitten ryöstäjät tai ryöstäjiksi epäillyt päästetään todisteiden puutteessa vapaaksi, kokee pahoinpitelyn uhri varmasti tilanteen olevan suoranainen oikeusmurha. Tuolloin henkilö saattaa kokea voimattomuutta, vihaa sekä tarvetta tuhota kaikki kadulla oleskelevat henkilöt, jotka edustavat mitenkään tuota joukkoa, joka on teon tehnyt. On ihmisiä, joiden mielestä he ovat tehneet aukottoman tunnistuksen, mutta sitten oikeus näkee asian toisin. Eli epäiltyä ei voidakaan sitten tuomita, koska he eivät ole ehkä olleet paikalla. Mutta kuunteleeko rikoksen uhri tuota alibia, vai vääntääkö hän ehkä vapauttavan päätöksen sellaiseksi, että syy siihen on vastaajien alaikäisyys tai etninen tausta. 

Eli tässä vaiheessa voidaan todeta, että rikoksen uhri ei ehkä usko, että hänen havaintonsa ei olekaan niin hyvä, kuin hän haluaa uskoa. Tai hän saattaa eskaloida tuota rikosta mielessään siten, että jokainen ulkomaalainen on jotenkin rikollinen. Siis hän on ehkä nähnyt kasvot joita peittää huivi sekä aurinkolasit, mutta koska lehdistössä on ollut juttuja ulkomaalaisten katujengeistä, niin "tietenkin" myös nämä rikolliset ovat "varmasti" ulkomaalaisia. He eivät voi olla suomalaisia. Ja jos mukana on ollut suuri summa rahaa, niin jostain syystä kukaan ei kysy itseltään, että mistä joku katurosvo on saanut tietää noista käteisvaroista? Oliko siinä pankkiautomaatilla joku ulkomaalainen oikeasti vahdissa, vai miksi juuri tuolla tavalla naamioitunut katurosvo iski juuri siinä kohdassa? Eli jos henkilöllä on aurinkolasit päässään pilkkopimeässä, niin hän todennäköisesti on noita laseja ajatellut käyttää naamiona. Tai ehkä on hyvinkin yleistä, että joku kulkee aurinkolasit päässään huivi naaman edessä keskellä talvea. Ehkä tuo uhri valittiin sattumalta, mutta kuitenkin nuo rahat saavat aikaan ajatuksen mahdollisuudesta, että teko olisi suunniteltu.  

*******************************

Tuo ajattelutapa kuuluu näin, "kun tapan kovan tappajan, niin saan siitä kovaa mainetta". Eli toisen ihmisen kova henkirikos tausta yllyttää joitain sitten tekemään myös kovia tekoja. Pelko ja viha ovat asioita, joiden hallinta saattaa jossain tapauksissa pettää. Pelko saattaa muuttua vihaksi monella tavalla, ja meidän kaikkien pitää ymmärtää se, että vihan hallinta on äärimmäisen tärkeä taito. Kun toista nöyryytetään muiden edessä, niin silloin hän saattaa kyllä lähteä pois, mutta sitten tietenkin se, mitä nöyryyttämiseen liittyy saattaa aiheuttaa sen, että toinen saattaa kokea tilanteen niin, että hän ei löydä muuta tietä siitä pois, kuin ehkä hyvinkin raukkamainen henkirikos. 

Joku saattaa kokea, että hän palvelee oikeutta, kun hän surmaa tappajan. Se mikä saattaa tietenkin lisätä tällaisen teon uhkaa on tiedotustapa, jossa tuon edellisen uhrin teosta jätetään pois se, mitä murhan uhri oli tehnyt. Eli kun murhan uhri esitetään enkelinä, niin se alentaa toisten ihmisten kynnystä lähteä "kostamaan". Tuohon ajatteluun liittyy usein ikään kuin ajatus siitä, että murhaajan murhaaminen tekee ihmisestä sankarin. 

Eli ihminen joka kokee pelkoa, tai joka ajattelee tekevänsä vaikutusta muihin saattaa toimia tavalla, jota voidaan kutsua epärationaaliseksi. Ihminen joka käyttää esimerkiksi liikaa lääkkeitä tai muuten omaa mielenterveyden häiriön saattaa esimerkiksi painostuksen alla muuttua vaaralliseksi. Ja tietenkin se että uhkailija on itse istunut toisen ihmisen murhasta alentaa kynnystä käyttää vakavaa väkivaltaa uhkailijaa kohtaan. Ajattelutapa on yleensä ollut se, että kun toinen surmaa toisen, niin surmaajan kynnys tehdä uusia henkirikoksia on alentunut. 

Tuo asia ei aina ole totta. Siis riippuu pitkälti teon motiivista eli miksi ja missä tilanteessa henkilö tappaa se, onko hänellä oikeasti tuota uusimisen uhkaa. Jos henkilö on käyttänyt kuolettavaa voimaa päälle käyvän henkilön pysäyttämiseksi, niin silloin ei uhka uusinnasta ole niin suuri kuin esimerkiksi väijytystapauksessa. Mutta kuten olen kirjoittanut, niin mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Ihmismieli on pahimmillaan synkkä ja kylmä paikka, ja on ihmisiä jotka eivät kykene hillitsemään tunteitaan.

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/paloittelumurhaajan-surmasta-tuomittiin-elinkautinen-kidutuksenomaisia-piirteit%C3%A4/ar-AA1TKqBC?ocid=msedgdhp&pc=HCTS&cvid=f02d0ac98b09482be80a333666b73682&ei=31


https://fi.wikipedia.org/wiki/Janne_Hyv%C3%B6nen_(paloittelumurhaaja)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Virpi_Butt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kun arvostelet Putinia, niin olet hullu.

Skvortsov-Stepanovin kunniaksi nimetyssä psykiatrisessa sairaalassa on useita rakennuksia Pietarissa. Kuva: Wikimedia commons Putinia arvost...