Erityislapsen ongelmista
ADHD-nuorten
ongelma on se, että he eivät ole “tarpeeksi vammaisia”. Suurin osa
näistä nuorista on oikeastaan aivan tavallisia ihmisiä, jotka eivät ehkä
ulkonäön perusteella mitenkään eroa muista. Mutta sitten kun he
kiihtyvät, niin silloin he saattavat esimerkiksi kävellä muutamia
kierroksia kaupan hyllyjen välissä. Se että ADHD- sekä myös tourettea ja
muista vastaavista asioista kärsiviä nuoria ei juuri erota muista ikään
kuin oikeuttaa muut syrjimään heitä, ja ennen oli tapana että
tuollainen nuori erotettiin koulusta, koska hän häiriköi jatkuvasti.
ADHD-nuori
ei poikkea ulkonäöltään muista, joten häntä on mukava käyttää
syntipukkina. Samoin ADHD-nuoresta ei saa sosiaalisia “plus-pisteitä”,
jos hänen kanssaan joku sitten viettää aikaansa. Sosiaalisia
“plus-pisteitä” saa vain niistä “oikeasti vammaisista” nuorista sekä
mummoista. Mistään punkkarista niitä ei tule. Ja jos joku sitten erehtyy
olemaan ADHD-nuoren kaveri, niin silloin saattavat hänen vanhempansa
saada mukavia puhelinsoittoja siitä, millaisessa seurassa tuo heidän
nuorensa viettää aikaa.
ADHD on asia mitä hoidetaan lääkkeillä,
ja tuollaisen terapian ongelma on siinä, että tällaiset terapiat sitten
eristävät noita nuoria tavallisista ihmisistä. Ja tuota eristämistä
perustellaan sillä, että “muiden ei tarvitse yhden takia kärsiä”.
Mieleen tulee sitten se, että onko esimerkiksi kuuluisa pankkirosvo
Matti “Volvo”Markkanen kohdannut aikoinaan tuollaista kohtelua, kun mies
sitten teki ne kuuluisat ryöstöt? Eli ihminen joka kokee elämänsä
turhaksi saattaa muuttua hyvin vaaralliseksi.
Taas tänään on
ollut hienoa lukea artikkeli siitä, miten paljon erityislapset eli
ilmeisesti ADHD-nuoret tai heidän perheensä kärsivät siitä, että
perheessä on ikiliikkuja, joka aiheuttaa päänvaivaa vanhemmille.
Tietenkin on hienoa lukea tuollaisen perheen arjesta sekä siitä,
millaista jaksamista sitten lapsen ja nuoren kanssa eläminen vaatii
vanhemmilta. Se että näistä asioista kertovissa jutuissa korostuu
vanhempien jaksaminen on merkittävää. Samoin sitä aina korostetaan, että
se ja se häiriköi luokassa.
Tuolloin puhutaan sitten koulun
keskeyttämisestä sekä niistä summista, mitä se koulunkäyntiavustaja tuo
yhteiskunnalle. Mutta koskaan ei puhuta siitä, miten suuria laskuja
esimerkiksi koulupudokkuuden takia rikosten poluille joutunut henkilö
tuo samalle yhteiskunnalle. Siis vankipaikkojen takia muodostuvista
kustannuksista ei juurikaan puhuta, mutta siitä kuinka erityisnuoret
sitten aiheuttavat ongelmia sekä kustannuksia tavalliselle ihmiselle,
koska heille pitää järjestää joku avustaja aiheuttaa.
Samoin
siitä mielellään puhutaan paljon, että kuinka erityisluokat koulussa
leimaavat nuoria, mutta samalla laitokset kuten mielisairaalat ja
vankilat eivät ilmeisesti sitten ketään leimaa, kun niistä ei koskaan
mitään pahaa olla sanottu. Eikä varsinkaan vankila varsinkaan suljettuna
versiona toteutettuna missä vangit eristetään täysin muusta
yhteiskunnasta, niin että he eivät tapaa muita kuin muita vankeja ole
koskaan tuonut yhtään tarpeetonta maksuerää veronmaksajille.
Mutta
kuitenkaan ei juurikaan ajatella sitä, että esimerkiksi jossain
vaiheessa nuori kasvaa aikuiseksi, eivätkä vanhemmat lopun elämää hänen
vierellään kulje. Siis jos sitten lähdetään siitä, että nuori muuttaa
kodista laitokseen, ja sitten jostain syystä esimerkiksi heitetään
sieltä ulos, niin silloin saattaa edessä olla hyvin surullinen
lehtijuttu, ja jos ADHD-nuori sitten ryhtyy tekemään rikoksia, niin
siitä tulee hyvin suuri lasku yhteiskunnalle.
Oletteko koskaan
muuten miettineet sitä, miten tärkeää olisi se, että myös lapsen ja
nuoren oma etu otettaisiin tässä asiassa huomioon? Siis jos ADHD-nuori
sitten joutuu myöhemmin rikosten poluille, niin siitä tulee sitten
moninkertainen lasku yhteiskunnalle, kuin jos tuo nuori saatettaisiin
sellaiseen kuntoon, että hän ei ryhdy esimerkiksi jonkun MC:n jäseneksi.
Kuitenkin tässä eteen tulee sellainen kysymys, että miten
lapsen elämässä turvataan jatkuvuus sekä estetään erityislapsen
joutuminen niin sanottuun väärään seuraan sitten vanhemmalla iällä.
Jatkuvuuteen panostaminen tarkoittaa sitä, että lapsen ja nuoren oma etu
on se, että hän jatkaisi koulussa, sekä tietenkin se että hän kykenisi
elämään itsenäisesti jatkossa.
Siis miksi tätä asiaa tässä
sitten pohdin? Katsokaas jos ihminen kokee että hänen elämänsä on
arvotonta, niin silloin on vaara siitä, että hän sortuu rikoksiin,
joista osa saattaa olla hyvin vakavia, ja siksi nuorta pitäisi kannustaa
siihen, että hän löytää paikkansa yhteiskunnassa myös sen jälkeen, kun
vanhemmat eivät häntä enää jaksa hoitaa. Eli miten estetään se, että tuo
henkilö ei sitten aikuisena ryhdy tekemään pahaa muille?
Alla pari linkkiä aiheeseen liittyviin juttuihin:
https://yle.fi/uutiset/3-11815649
https://yle.fi/uutiset/3-11817373
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.