Ja sitten siitä päämäärien asettamisesta.... (Carpe Diem eli tartu hetkeen II)

.

 

Ja sitten siitä päämäärien asettamisesta.... (Carpe Diem eli tartu hetkeen II)

Ihmiset haluavat aina olla samaan aikaan rikkaita ja köyhiä. Ja vaikka me kuinka ymmärrämme että elämässä pitää olla jotain mitä muut eivät voi ottaa ihmiseltä itseltään pois, niin kuitenkin joskus kadehdimme jengejä. Siis aina kun esimerkiksi televisiossa haastatellaan jengien jäseniä, niin silloin unohtuu sellainen asia, että kaikki ihmiset eivät pääse liittymään jengeihin. Eli he eivät koskaan kykene miellyttämään joitakin jengien pomoja. 

Joko ihminen miellyttää jengejä ja niiden pomoja, tai sitten hän miellyttää niin sanottua laillista yhteiskuntaa sekä ehkä pääsee siihen kunnioitettujen johtajien asemaan johon kuuluvat Herrat Ihamuotila, Rockefeller sekä Iacocca. Jos ihminen käy kouluja, niin silloin hänellä on mahdollisuus päästä tuohon asemaan, mutta jos hän ei kouluja käy, niin silloin tuota mahdollisuutta ei edes ole. Eli jos ihminen haluaa olla joku alamaailman toimija, niin siinä käy usein niin, että hän pääsee sitten vankilaan, ja en usko että tuota vaihtoehtoa kukaan haluaa ainakaan omalle kohdalle.

Ja jengeissä tietenkin puhutaan kaiken maailman hienohelmoista, jotka käyvät Kelassa hakemassa rahaa. Se mitä sitten itseltä unohtuu kertoa on se, mistä tuollainen jengien kovettama nuorukainen sitten itse hankkii rahat elämäänsä? Ryöstääkö hän ehkä mummoja ammatikseen? Tai ehkä hänellä on joku rahapuu asunnossaan, missä kasvaa rahaa. Tai ehkä hänen kaverinsa pitävät häntä niin hyvän näköisenä, että maksavat tuon henkilön seurasta ja ostavat hänelle vaatteita tai muuta vastaavaa. 

Joskus jengien jäsenet kertovat ylväästi siitä, kuinka sosiaalisia he ovat toisiaan kohtaan, ja tällaisella ilmalla missä mittari näyttää alle -20 astetta pakkasta, niin se solidaarisuus varmaan myös näkyy. Eli kuinka monta kertaa itse kukin on saanut pyynnön tulla toisen luokse yöksi tai asumaan vähäksi aikaa? Siinä sitten jokainen voi solidaarisuutta ihan itse muistella, kun katselee maailmaa joko oman asunnon ikkunasta tai jostain rappukäytävästä. Tai ehkä sitten joku on päässyt jonkun kaverin luokse yöksi. 

Me kaikki tiedämme että mitään ei ole lyöty lukkoon elämässämme 15-vuotiaana. Ja ilmeisesti joskus opimme se, että mikään ei ole epävarmaa varmempaa. Elämä on oikeasti tarkoitettu elettäväksi, eikä sitä voi mitenkään kukaan muu kuin se oman elämän sankari eli se suuri minä lähteä toisen puolesta elämään. Eli kaikki me elämme ehkä odottaen jotain, mitä ehkä emme voi koskaan saavuttaa. Mutta kuitenkin se että osaamme ottaa hetkestä kiinni sekä tarttua tilaisuuteen varmasti sitten saa aikaan sen, että voimme nousta mistä vain. 

Jos olemme sitten esimerkiksi joitakin mielenterveyspotilaita, jotka on lähetetty sairaslomalle, niin tuo sairausloma voi tarjota mahdollisuuden opiskella uusi ammatti. Tiedän että tuo asia ei kaikkia miellytä, ja sen takia tässä sitten muistelen sitä mitä eräs ihminen joskus sanoi minulle. “Kukaan ei voi toisen puolesta lähteä elämään tämän elämää”. Carpe Diem eli tartu hetkeen, ja se tarkoittaa sitä että mitään menetettävää ihmisellä itsellään ei siinä tapauksessa ole, kun hän lähtee viettämään sairauslomaansa vähän toisin kuin yleensä. 

Se että joku lääke tai sairaus muka estää opiskelun tietenkin kuulostaa hyvältä, ja se että ihminen saattaa kuormittuessaan mennä psykoosiin voi olla asia mikä sitten saattaa jonkun ihmisen mielestä olla syy jättää kaikki. Mutta toisaalta jos sanotaan että noudattamalla tiukasti jotain lääkitystä ja että tuo lääkitys sitten pidentää potilaan elämää, niin voin kuitenkin lohduttaa sillä että myös elämän laadulla on elämän pituuden lisäksi merkitystä. Joko ihminen menee psykoosiin tai sitten hän ei mene psykoosiin, sen näyttää vain aika. 

Mutta onko siellä kadulla niin paljon kavereita, että heidän kanssaan sitten aika sujuu mukavasti? Kannattaako jättää kaikki opiskelu siksi, että me voimme osoittaa kunnioitusta jotain vanhusta kohtaan? Tai mitä ketään kiinnostaa vaikka sen perinteisen alkoholin korvaa joskus jollain millä on jotain merkitystä ainakin omalle itselle. Tai ehkä me lähdemme sitten miettimään sitä vaihtoehtoa, mikä tarkoittaa tietenkin sitä aitoa elämää, missä voimme saada hyväksyntää oikeilta ihmisiltä, niin silloin kyllä menemme vähän liian pitkälle siinä mitä pidämme oikeana. 

Eli mitä jos menisimme suoraan johonkin ammatinvalinnan ohjaajalle ja sanomme että minä haluan olla kuin jonkun “Fisher King”-nimisen elokuvan sankari.Siinä vasta kuvataan sitä oikeaa ja aitoa elämää. Jos ihminen haluaa elää oikeaa elämää esimerkiksi jossain metsässä olevassa hökkelissä, niin silloin kannattaa miettiä mitä tässä säässä sitten aikoo tehdä. Tietenkin jos sattuu olemaan hyvän näköinen, niin silloin voi pyydellä sitä, että joku vanhempi nainen tai mies ottaa kotiin yöksi nukkumaan sekä juomaan vähän alkoholia. Mutta se saattaa kuitenkin olla sellainen hiukan epävarma juttu, jos ihminen itse ei ole kovin komea. Tai sitten varsinkin miehen kohdalla yhden pikkujutun kanssa voi tulla ongelmia, jos joku täti sitten pyytää maksua yöpymisestä luonnossa.  

Me kaikki olemme oikeastaan sellaisia, että me haluamme tehdä jotain suurta, ja samalla pysyä pienissä asioissa. Kun Amerikan perustajista tunnetuin eli George Washington oli 15-vuotias, niin luuletteko että hän ajatteli että joku päivä hän on mukana perustamassa valtiota, tai että kun Amerikka perustettiin, niin joku päivä sen presidenttiä pidetään ehkä maailman mahtavimpana miehenä. Tai ainakin yhtenä maailman mahtavimmista miehistä. 

Vasta vanhempana me opimme sen, että kaikkea ei voi saada, ja että elämä on aina yhtä suurta haastetta. Ja haasteeseen pitää aina tarttua. Haasteet ovat asioita, jotka voivat ottaa mutta samalla ne voivat antaa todella paljon, ja sitä kautta voimme sitten asettaa niitä suuria tavoitteita. Ne suuret tavoitteet ovat niitä asioita, joita emme ehkä ole koskaan ajatelleet ennen kuin lähdemme kulkemaan jotain tietä, mikä vie meidät ehkä kauas siitä, mitä olimme joskus suunnitelleet. 

Se että ihminen valmistuu jostain koulusta sekä tekee sen jälkeen vain joukon pätkätöitä ei ole mitenkään uusi asia. Kun ihminen on käynyt jonkun koulun, niin silloin hän voi ainakin esitellä itsensä jollain tittelillä, mikä ei tietenkään ole koskaan kaikille mieleen. Ja mitä varten sitten pitää kaikkia ihmisiä miellyttää? Kaikki ihmiset eivät itseäni miellytä, joten miksi minun pitää sitten miellyttää jotain muuta? Kas siinä vasta loistava asia mietittäväksi. Jos ihminen ei itse muita miellytä, niin miksi hänen pitää muista ihmisistä pitää? 

https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2021/01/15/ja-sitten-siita-paamaarien-asettamisesta-carpe-diem-eli-tartu-hetkeen-ii/