Carpe diem (tartu hetkeen)

Carpe diem (tartu hetkeen)

Dominikaanimunkkien motto on se, että dominikaani joka ei opiskele on kuollut dominikaani. Eli tuo pelätty inkvisitiostaan tuttu järjestö ainakin virallisesti uskoi siihen, että koko elämä on oppimista. Tätä asiaa sitten voidaan miettiä nykyaikana, jolloin ihmisiä kutsutaan some- tai internet-addikteiksi.

Carpe diem on latinaksi tartu hetkeen. Se on asia mikä voidaan ymmärtää monella tavalla. Se voi tarkoittaa sitä että henkilö tarttuu tilaisuuteen, ja ainakin yrittää tehdä jotain hyvää ja kaunista. Mutta jos henkilö ei tartu hetkeen, niin silloin hän ei koskaan edes voi saavuttaa mitään. Jos ajatellaan että henkilö sitten esimerkiksi haluaa syödä kalaa, niin hän voi sitä kalaa lähteä ostamaan torilta. Ja se varmaan miellyttää kalakauppiasta. 

Tai sitten henkilö voi ottaa ongen mukaansa kaivaa pari kastematoa maasta, ja lähteä ongelle sekä säästää nuo kalaan varatut rahat johonkin muuhun. Ja sen päivän tai ajan minkä hän ongella viettää hän voi käyttää myös miettimällä sitä, miten hän sen rahan käyttäisi? Tai ehkä hän viettää tuon ajan miettimällä sitä miten pääsisi ujuttautumaan kalakauppiaan hyvännäköisen jälkikasvun seuraan illalla jos hän sattuu olemaan nuori, tai ehkä sitten tuo onkija miettii kalaa odottaessaan miten siihen loistavaan ja hyvin palkattuun kirjanpitäjän työhön itse pääsisi? 

Joten tietenkin tuo kala voidaan myydä ihmisille. Jos sen voisi itse myydä? Mutta kuka ostaa kalaa joltain kadun kulmassa seisovalta henkilöltä, joten mitä jos sen ihan itse veisi itse torille myytäväksi, mutta silloin pitää maksaa torilla olevasta myyntipaikasta, ja miten sen kalan tuoreus todistetaan?

Ehkä tämän pienen tarinan päähenkilö päättää myydä tuon kalan kauppiaalle, joka laittaa sen vitriiniin näytille. Siinä kalakauppias sitten muistelee mitä kaikkia kustannuksia tuosta kalasta hänelle koituu, koska tietenkin kalan pitää olla tuoretta ja ehkä tuoreuden voi todistaa sillä että kalakauppiaan ikkunasta on näkymä onkipaikalle, ja kauppias on sattunut näkemään onkijan kiskovan kalan ylös.

Sitten tietenkin pitää tuo kala kirjata kirjanpitoon, ja tuosta palkkiosta minkä tuo kalakauppias maksaa onkijalle pitää tehdä kirjaus verottajaa varten. Samoin tuon onkijan pitää tehdä saamastaan palkasta tai rahasta ilmoitus verottajalle, ja tuon ilmoituksen tekeminen tietenkin on hiukan vaikeaa. Mutta kirjanpitäjä varmaan pientä palkkiota vastaan tuon ilmoituksen onkijan puolesta käy tekemässä. 

Eli tuo kalasta saatu raha sitten kuluu mukavasti erilaisten palkkioiden maksuun. Joten ehkä tuo tarinamme onkija kysyy kirjanpitäjältä, että miten tuohon ammattiin pääsee, kun siinä niin hyvin tienaa? Joten ehkä kirjanpitäjä siinä kertoo sen missä hän on alaa opiskellut, ja ehkä hän sitten vielä neuvoo että miten tuohon paikkaan pääsee, joten ei kun hakemusta täyttämään. Jos hakemusta ei tehdä, niin silloin ei kirjanpitäjien kouluun ole edes mitään mahdollisuutta päästä. Eli ilman yrittämistä ei koskaan edes voi saavuttaa mitään.

Tietenkin tuo tarinamme päähenkilö olisi voinut jättää menemättä joelle, jolloin hän ei saisi kalaa, eikä hänen tarvitse mitään kirjanpitäjän töitä edes ajatella, koska jos rahaa on niin silloin tietenkin kirjanpitäjälle voi maksaa sen kirjanpito palkkion tai kalan voi ostaa kauppiaalta. Ja nuo äsken mainitut henkilöt ovat sitten varmaan tyytyväisiä kun tuo tarinamme päähenkilö heille noin jalosti omaa omaisuuttaan kantaa. 

Tässä vähän aikaa sitten katsoin kirjaa nimeltään “Pinnalliset”. Sen on julkaissut Terra Cognita, ja siinä sitten on tutkittu Internetin vaikutusta aivoihin, ja se mitä tuon kirjan nimestä voidaan ajatella on se, että meillä on paljon tietoa, mutta emme koskaan pysähdy miettimään sitä, mitä tieto oikeastaan on. Tai me emme koskaan lähde ajattelemaan sitä, että miksi joku ihminen tekee mitä tekee. Siis me tiedämme että jotain asioita on olemassa, mutta emme koskaan lähde miettimään sitä, miten joku asia oikeasti vaikuttaa elämäämme tai miten se tie minkä valitsemme vaikuttaa muihin ihmisiin?

Nykyaika on täynnä tietoa siitä, mitä jossain tapahtuu tai mitä jossain päätetään. Mutta sitä mitä noiden päätösten tai tapahtumie takana on ei juuri koskaan käsitellä missään. Eli pinnallinen ajattelutapa on sitä, että lähdetään vain kaivamaan tietoa, ja sitten sanotaan että “taas se siellä tekee sitä tai tätä”, ja sitten taas mennään eikä meinata. Ja kukaan ei ole kiinnostunut siitä, mikä on tuon asian takana? 

Miksi meidän pitää olla kiinnostuneita jostain tylsästä asiasta kuten siitä, mitä EU:ssa päätetään, kun voimme sitten surutta päästellä ilman mitään jarruja. Mitä varten kukaan nyt opiskelemaan lähtee, kun voi elää tässä ajassa täydellä voimalla vailla huolta huomisesta? Joten Carpe Diem, ei huolta huomisesta, ja voi kun kaikilla on niin mukavaa, kun kukaan ei elä ikuisesti. Ja jos sattuu vielä maksakirroosi tulemaan, niin pääsee mukavasti makoilemaan sairaalan sänkyyn eikä tarvitse edes töitä lähteä hakemaan, kun mukavat hoitajat tuovat kahvin sänkyyn. 

Siis mitä varten esimerkiksi dominikaani lähti sille opin tielle? No sanotaan nyt vaikka että hän tietenkin luopui monista asioista, joita pidetään vielä nykyään itsestään selvinä asioina. Mutta samalla hän sai paikan organisaatiossa, jota voidaan pitää yhtenä aikansa vaikutusvaltaisimmista sekä pelätyimmistä laitoksista, nimittäin hän sai paikan inkvisitiossa. Eli hyvin harva uskalsi sanoa mitään tuota julmaa sekä äärimmäisen kovaa laitosta vastaan, ja ne jotka vastustivat inkvisitiota murskattiin välittömästi. 

Asia mikä takasi inkvisitiolle sen voiman ja vallan oli tietenkin taikausko. Ihmisillä ei ollut tietoa, ja sitä varten he olivat alttiina auktoriteettien vaikutukselle. Esimerkiksi huonoa säätä tai hallaa joka tuhosi sadon saatettiin pitää noitien tekona, ja inkvisitio käytti säälittä tuota asiaa hyväkseen. Ihmisille riitti raha sekä olut tuoppi päivässä, ja mitä he sitten ylipäätään koulutuksella tekivät, kun ne kirjanpitäjän ja inkvisitio tuomarin tehtävät olivat niitä todella tylsiä juttuja. Noilla ihmisillä oli myös tietenkin vaitiolovelvollisuus, mikä tarkoitti sitä, että he eivät saaneet kehuskella työllään paikallisessa oluttuvassa työpäivän jälkeen. 

Tylsiä olivat myös ritarien sekä yrmeästi ihmisiä valvovien sheriffien työt, eikä kukaan tavallinen ihminen myöskään halunnut kantaa sitä vastuuta, mitä nuo miehet kantoivat, kun he lähettivät ihmisiä roviolle toisten ilmiannettua jonkun onnettoman siitä, että tämä oli tuhonnut viljan kutsumalla paikalle hallan. Ja tietenkin tuon ilmiannetun lapset vietiin luostariin, missä heistä koulutettiin uusia inkvisiittoreita. Kun omat vanhemmat oli ensin häväisty ja poltettu väärän ilmiannon perusteella, niin se sitten takasi sen, että noiden kirottujen jälkeläiset vihasivat ainakin oman kylän väkeä oikein kunnolla. 

Nuorten menestyminen työelämässä huolettaa varmaan ainakin heidän omia vanhempiaan, ja siksi nykyään nuorten pitää löytää “se ihan oma juttu” 18-vuotiaana. Eli 18-vuotiaan pitää tietää se, että mitä hän aikoo 65-vuotiaaksi asti tehdä. Ja opiskelijan elämä ei ole mitään kovin leveää, ellei sitten satu voittamaan lotossa ennen kuin astuu koulun penkille. On kovin mukavaa elää opintotuella sekä hävetä sitä, että ei nyt tänään rahat riitä siihen paljon puhuttuun baari-iltaan saatikka sitten johonkin risteilyyn. Kun opiskelija opiskelee, niin silloin saattaa stressi lisääntyä, mutta sitten kun kaikki kurssit ja opinnäytetyö on tehty, niin opiskelija on sitten valmistunut siihen ammattiin, mitä hän harjoittaa ehkä lopun elämänsä.

Ja kaikki tietävät sen, että esimerkiksi myös tarve menestyä opinnoissa eli kurssien läpäiseminen on tarpeen, jotta sitten myös ensi vuonna tulee niitä opintotukia, joiden avulla voi kustantaa oman elämänsä. Eli missä vaiheessa sitten opiskelija ehtii tehdä niitä osa-aikatöitä, kun hänen pitää sitten käydä vähän koulua sen paljon puhutun bilettämisen lomassa. Tai mitä osa-aikatöitä sitten opiskelija edes ehtii tehdä, kun koulussa saattaa mennä klo 16 ja sitten tehtävät pitäisi saada tehtyä ja kaikki raportit valmiiksi? 

Tai ehkä sitten kuitenkin henkilö voi jättää opinnot väliin, ja kokeilla sitä oikeaa ja aitoa elämää esimerkiksi siivoojana, jolloin hän pääsee siihen paljon puhuttuun ja aitoon korona rintamaan ja ihan oikeaan etulinjaan taistelemaan suurta ja pahaa virusta vastaan, ja lukemaan mitä kaikkea kivaa tuo suuri valtion epidemiologi sitten sanoo tai kirjoittaa tuosta viruksesta. Siis vaihtoehtoinen malli on se, että jättää nuori jättää koulut käymättä, ja lähtee tienaamaan sitä ihan omaa rahaa jostain McDonald’s nimisestä ravintolasta. 

Siinä voi kyllä kotiväeltä lopulta tulla omaa lasta ikävä, kun oma ihan aito lapsonen viettää kaikki viikonloput Levillä ja muualla Lapissa laskettelemassa sillä McDonald’s palkalla, jolla sitten tietenkin myös kustannetaan muu elämä kuten vuokra sekä kaikki muut laskut. Ja kotiväki varmaan häntä myös haluaisi aina välillä nähdä. Mutta tietenkin on olemassa vaihtoehtoja kuten oman bändin perustaminen, ja jos itse sattuu omaamaan samat musiikilliset lahjat kuten edesmennyt Alexi Laiho, niin mikäs siinä. Tietenkin bändin perustamisessa pitää tuntea sellaisia ihmisiä jotka osaavat soittaa sekä ovat myös halukkaita tulemaan mukaan siihen “Rockbändi I love you” nimiseen juttuun. 

Jos ihminen tuntee kateutta siitä, että toisilla menee paremmin kuin hänellä itsellään, niin se on luonnollista. Mutta se mitä ei kannata koskaan tehdä on menettää omaa toivoa. Jos ajatellaan omaa elämää, niin se on sitä ihan omaa itseä varten. Kriittiseen ajatteluun kuuluu se, että ihminen osaa myös sitä asiaa miettiä, että ketä varten hän oikeasti elää. Elääkö hän sitä varten, että joku työnantaja saa sitä ilmaista työvoimaa? 

Vai elääkö hän sitä varten että saa tehdä hyviä tekoja? Ja miten sitten mitataan ne paljon puhutut hyvät teot? Ja mitä tekee se, jonka oma terveys ei riitä hyvien tekojen tekemiseen? Onko esimerkiksi kaikilla meistä edes mahdollisuutta tehdä hyvää jossain palo- tai poliisilaitoksella? Tai sitten jos me haluamme sitten oikeasti sitä että pääsemme siivoojiksi jonnekin Rautatieasemalle, niin se on varmaan jonkun mielestä loistava päämäärä ammatillisesti. Mutta tuo työ on sellaista, että sinne on varmaan monia muitakin ihmisiä tulossa. Eli mikään siivoustyö tai kaupan kassan työ ei ole niin sanotusti varma. 

Mikäli ajatellaan sitä, että saamme sitten jonkin ajan kuluttua niin sanotusti potkut töistä, niin silloin tietenkin joudumme työministeriön tarjoamalle kurssille, jossa teemme työhakemuksia. Ja silloin mieleen tulee se, että varmaan joku merkonomi tai ekonomi nuo hakemukset kirjoittaa muutamassa minuutissa, mutta miten niitä kirjoittaa ihminen jolla ei ole mitään koulutusta ja joka ei päivittäin kirjoittele paria sivua tekstiä Internetiin?

https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2021/01/15/carpe-diem-tartu-hetkeen/