Valehtelusta kiinni jääminen ei aina vie henkilöltä suosiota

Valehtelusta kiinni jääminen ei aina vie henkilöltä suosiota 

Valehtelu on asia, mikä on rumaa, mutta esimerkiksi poliitikon suosiota ei ehkä “pienistä valheista” kärähtäminen vie. Eli on ihmisiä joiden mielestä sillä että valehteleeko ihminen vai ei ei ole oikeastaan mitään merkitystä, vaan sillä on merkitystä että onko henkilö, joka on jäänyt kiinni valheesta niin sanotusti “hyvä tyyppi”. Ja se mikä on “hyvä tyyppi” tietenkin on se, joka tuo kaikille sitä paljon puhuttua statusta tai aineellista hyvää. 

Mikäli ajatellaan sitä miten meidän pitäisi suhtautua suoranaiseen valehteluun, niin silloin meidän pitää lähteä siitä, miten ristiriitaista on teoreettisen sekä käytännön eron välinen kuilu nimenomaan valehtelun kannalta? Suuri osa meistä kertoo jossain vaiheessa sellaisia asioita, mitä kutsutaan nimellä “valkoinen valhe”. 

Eli valkoisesta valheesta puhutaan silloin kun valehtelun katsotaan olevan luonteeltaan sitä, että siitä ei ole kenellekään mitään haittaa. Valkoinen valhe voi olla sellaista, että henkilö kertoo kavereilleen, että hänellä on vatsa kipeänä, vaikka todellisuudessa hän ei vain halua lähteä ulos tai johonkin tapaamiseen. Sellaista voidaan myös pitää valkoisena valheena, kun autoilija kertoo ylinopeuden syyksi sen, että hän ei vain katsonut mittariin. Mutta se mitä tuollainen asia sitten opettaa lapsille on aivan eri asia, kuin se mitä me sitten haluaisimme nähdä. 

Mikäli kaverilla on paljon annettavaa, kuten elokuvia tai muuta vastaavaa, niin hänen kohdallaan emme ehkä niin helposti lähde kertomaan sitä, että hän jäi kiinni valheesta kuin henkilön kohdalla, jolla ei ole niin paljon annettavaa. Valehtelu on asia, joka on kuulemma melko helppoa huomata, mutta jostain syystä emme ehkä halua nähdä tai huomioida valehtelua, kun olemme esimerkiksi työhaastattelussa. Kun näemme siististi pukeutuneen ja viehättävästi puhuvan työnhakijan, niin emme ehkä huomioi sitä, että hän jatkuvasti hieroo nenäänsä tai räpyttelee silmiään. 

Siis me annamme työpaikan tuolle henkilölle, vaikka hän jää useamman kerran kiinni valehtelusta, koska me pidämme hänestä enemmän kuin jostain punkkarista, joka ei valehtele mutta joka ei muuten ehkä meitä niin miellytä. Se että annamme toisen miellyttää itseämme on asia, mistä ei juurikaan olla keskusteltu. Miellyttäminen on asia, joka saa meidät katsomaan toisen ihmisen papereita tai tarinoita läpi sormien. 

Miellyttävä hymy ja muut asiat ovat niitä, joilla henkilö hakkeroi meidän hermostoon rakennetut itsesuojelumekanismit, ja ohittaa sen puolustuksen, mikä saa meidät luonnollisesti epäilemään valehtelijaa. Ja pahimmassa tapauksessa miellyttäminen saa aikaan sen, että haastattelija ei edes viitsi tarkistaa henkilön koulutusta, kun hän ottaa tämän töihin. Miten miellyttävä ja hauska ihminen edes voisi valehdella? 

Jos henkilö on meidän hyvä ystävämme, jonka kanssa tapahtuu, niin silloin saatamme katsoa läpi sormien sellaisia juttuja, mitkä eivät mahtuisi edes Disney-elokuviin. Se että ihminen on meidän hyvä ystävämme saa meidät pitämään hänestä kiinni, vaikka tuo henkilö kertoisi satuja koko päivän. Sen takia esimerkiksi kiusaaja voi saada valtavan määrän kavereita, vaikka hän kertoisi jatkuvasti keksittyjä satuja omista sankariteoistaan, tavalla joka ei edes kuulosta todelta. 

Tuolloin saattaa kyseinen satusetä kertoa että joko olet hänen kanssaan tai saat lähteä, ja että hänellä on niitä muita kavereita. Joten tilanne on se paljon puhuttu “ota tai jätä”. Eli joko henkilö on hiljaa, tai hän saa etsiä uusia kavereita. 

Tässä tapauksessa saattaa mieleen tulla se että kenen aseilla taas kerran ammuttiin tai kenen rantasaunassa käytiin silloin kauan sitten. Tuolloin kannattaa miettiä sitä, että onko kaveri sitten sellainen, että hänen kanssaan voisi vielä vähän aikaa viettää. Eli hän todennäköisesti leuhkii ympäriinsä sillä, kuinka tuo “luuseri”, joka joskus näyttäytyy hänen seurassaan antaa tehdä mitä vain itselleen.