Töissä ei ole aina kivaa, kuten kaikki tietävät.

Töissä ei ole aina kivaa, kuten kaikki tietävät. 

Mitä kun työelämä tuo eteen stressiä?

Nykyisen työelämän vaatimuksena on se, että henkilö osaa sekä haluaa tehdä työnsä, ja kykenee mukautumaan työelämän vaatimuksiin. Työpaikalle tullaan tekemään työtä, jolla on merkitys työnantajalle sekä työnantajan asiakkaille, ja jos työtä ei kykene tekemään, niin silloin tietenkin seurauksena on potkut. Tämä asia on sellainen, että se ajaa ihmiset todella joskus niin loppuun, että he jäävät katuojaan makaamaan. 

Jos ihminen ei halua mukautua nykyisen työelämän vaatimaan 100% panostamiseen, niin hän putoaa kelkasta, mikä tarkoittaa sosiaaliluukulle hakeutumista on se kuva, mikä mielellään annetaan työelämästä, ja tietenkin esimerkiksi koulutuksen hankkiminen takaisi jonkinlaisen turvan, jos vaikka sattuisi käymään niin, että jaksa loppuu. Mutta joidenkin mielestä kouluun meneminen on osoitus pelkuruudesta, koska silloin henkilö ei ole niin kauhean riippuvainen siitä, mitä mieltä työnantaja on hänestä.

Mutta joskus mietin sitä, että kuinka monta työuraa on pilattu heti niiden alkaessa? Kuinka monta kertaa esimerkiksi koulukiusaaminen on jatkunut työelämässä. Eli kiusaajat ovat saattaneet kertoilla valheita siitä, että toinen ei osaa työtään tai että tämä on muuten kelvoton henkilö. Ja tietenkin viinapullolla saa ihmeitä aikaan. Joten tämän takia olisi hyvä käydä jotain koulua, koska silloin ainakin omaan elämään tulee tukiverkko, mikä ei ole riippuvainen sukulaisten hyvästä tahdosta.

Samoin koulutus takaa sen, että ainakaan kuka hyvänsä ei voi toimia omana esimiehenä työpaikalla. Joskus tätä sanotaan raukkamaiseksi tavaksi toimia, kun ei jättäydy suoraan omien vihamiesten alaiseksi, mutta itse olen noita “reiluja kavereita” nähnyt elämässäni muutaman kerran. Heistä on oikein tönäistä kaveri maahan, ja sitten paikalle tulee muutama “druga”, jotka potkivat tuon henkilön sairaalakuntoon. Tai työmaalla nuo mukavat henkilöt pudottelevat vasaroita kavereiden päälle, että nämä ymmärtävät että kuka oikeasti on pomo, ja ystävyyttä niiden oikeiden kavereiden kanssa tehostetaan viinalla sekä muilla mukavilla lahjuksilla. 

Etätyöhön siirtyminen vaatii sopeutumista, mutta kaikkein tärkein asia tässä mallissa on se, että etätyö on työtä. Se ei ole vapaapäivä tai muuta vastaavaa.

Joissakin yrityksissä etätyö merkitsee sitä että henkilö on ollut juhlimassa myöhään. Eli pikkujoulujen jälkeen saattaa olla niin, että työpaikalla huomattava osa henkilöistä viettää etätyöpäivää noiden pitkäksi venyneiden sekä ehkä hiukan kosteiden iltojen jälkeen. Todellisuudessa tuottava etätyö tarkoittaa sitä, että kotona tehdään töitä eikä siellä töiden aikana katsella telkkaria tai käytetä Facebookia. Tuolloin sanotaan että etätyö on siis tuottavaa työtä, eikä mikään ylimääräisen, mutta palkallisen vapaapäivän synonyymi. 

Etätyö on asia, mikä sitten varmasti aiheuttaa stressiä. Kotona tehtävä työ vaatii keskittymistä sekä sitä, että työntekijä kykenee toimimaan itsenäisesti. Jos kotoa löytyy muita virikkeitä, niin silloin tietenkään työ ei onnistu. Työntekijän asenteen pitää olla sellainen, että hän tekee saamansa tehtävät välittömästi. Jos asenne on sellainen että tehtäviä siirretään aina myöhemmäksi, niin silloin on vaara, että ne jäävät kokonaan tekemättä. Mikäli töitä aina siirretään viimeiseen mahdolliseen hetkeen, niin silloin niiden korjaaminen on paljon vaikeampaa kuin ajoissa tai etuajassa tehtyjen tehtävien korjaaminen, ja silloin työläinen joka on tehnyt virheen, saattaa selvitä sillä, että hän korjaa virheensä. 

Tiedän että ei ole helppoa olla etätyössä, jos ihminen on tottunut sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä siihen, että työstä tulee paljon sosiaalista palautetta, mikä saa päivän tuntumaan todella upealta. Tuollainen työympäristö on tietenkin sellainen, mistä voi jokainen olla ylpeä, jos itse sattuu olemaan töissä paikassa, missä vallitsee hyvä henki. Mutta kuitenkin meidän kaikkien pitää muistaa se, että on ihmisiä, joiden mielestä töissä ei ole kiva käydä.

He saattavat olla hyvinkin pitkään työelämässä olleita henkilöitä, joiden työ on jostain syystä sellaista, että he eivät koskaan kuulu mihinkään työpaikan “porukkaan”. Tai heitä on jatkuvasti työllistetty, mutta kuitenkin esimerkiksi määräaikaisiin työsuhteisiin, joiden kautta ei sitä toisten arvostamaa sosiaalista kanssakäymistä oikein pääse harrastamaan. Eli varmaan on kiva käydä töissä, jos siellä on niitä paljon puhuttuja työkavereita, joiden kanssa voi vaikka keskustella siitä, miltä tuntuu sisällä päin. 

Mutta kaikille ihmisille ei noita työkavereita ole sitten siunaantunut. Tai ehkä työkavereita löytyy, mutta heidän kanssaan keskustellaan vain työhön liittyvistä asioista, eikä siitä miltä sattuu sillä hetkellä tuntumaan, ja joissakin työpaikoissa pomo on sitä mieltä, että jos työntekijällä on ongelmia, niin niitä hoidetaan jossain terapiassa. Ja työpaikka ei ole mitään terapiaa varten, vaan siellä tehdään työtä niin, että hiki valuu. Mikäli työpaikalla ei huvita tai henkilö ei pysty tekemään työtä, niin silloin hän saa sitten lähteä työpaikasta kävelemään. 

Ja noiden henkilöiden kohdalla saattaa käydä niin, että heidän kanssaan ei sitten enää haluta edes olla, kun he muka tuhoavat työpaikan ilmapiirin. Joskus aina kohtaan ihmisen, joka ei ole sosiaalinen tai hän on muuten ollut “hiukan rappiolla”, niin silloin kyllä mieleen tulee se, että mistä lähtien tuollainen toiminta eli jatkuva väkijuomien kittaaminen aamusta iltaan on ollut hienoa? 

Tai mistä lähtien tuollainen ihminen on saanut sitten sellaista palautetta, että hänen valitsemansa tie on jotenkin oikea? Onko tuo tie ehkä alkanut jossain koulun pihalla, tai ehkä joku tapaus on saanut aikaan sen, että “Jeppe on alkanut juomaan”, tai työ ei enää huvita, vaan liittyminen rentoon rantojen jengiin on koettu jotenkin paremmaksi kuin työssä käyminen.