Pomo ja minä: eli kuinka opit rakastamaan auktoriteettia?

   

Pomo ja minä: eli kuinka opit rakastamaan auktoriteettia?

Työelämän kultainen sääntö: muista aina kunnioittaa pomoasi. Siis pelkkä kunnioitus riittää, pitää hänestä ei tarvitse. Sen kun muistaa, niin pääsee pitkälle. 

Seuraavan kirjoituksen tarkoitus ei ole haukkua ketään. Sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä kenenkään yksilön kanssa, joten jos tunnistatte itsenne tai jonkun tilanteen tästä kirjoituksesta, niin se on puhdas sattuma. 

Aluksi minun pitää sanoa se, että joka kerta kun ihminen saa potkut työstään, niin silloin tietenkin vastakkain on joskus kaksi näkemystä asiasta. Pomo sanoo aina että alainen ei ole tehnyt töitä kuten ne pitäisi tehdä, ja alaisen näkemys asioista varmasti on toinen. Ja mitä korkeampi palkka tuolla irtisanottavalla on ollut, niin sitä helpommin asioista lähdetään kiistelemään oikeudessa.  

Joskus työpaikalla kaksi pomoa alkaa riidellä, ja sitten saattaa käydä niin, että kumpikin pakottaa omat alaisensa seuraamaan itseään. Aina puhutaan siitä, että kaikkien pitää aina kestää jotain sellaista, mistä ei satu pitämään. Mutta kuitenkin voidaan kysyä että mitä jos kaikki palaute on negatiivista, tai mitä jos johtaja kumoaa kaiken viikon aikana kokemansa negatiiviset asiat alaisen päälle. 

Haluanko kuulla rakentavaa palautetta siitä, miten tyhmä, ääliö sekä sonni ja porsas olen? Siinä hyvä kysymys, johon vastaus omalla kohdallani on se, että “en halua, mutta minun on niitä joskus aina pakko kuulla”. Eli mikä on kohtuullinen palaute? Pomolla on oikeus ja velvollisuus ojentaa alaistaan, mutta sitten jos pomo jatkuvasti kaataa suoraan sanottuna paskaa jonkun sähköpostiin tai päin naamaa, niin silloin kyllä myös rauhallisena tunnettu mies tai nainen lopulta suuttuu lopullisesti. Mitä jos aikuista ihmistä kohdellaan työpaikalla kuin lasta? 

Jos alaista pelkästään haukutaan, niin hän ei sitten kyllä enää viitsi lähteä tekemään yhtään mitään, koska seurauksena on aina joku huuto tai muuten mukava murjaisu. Tuolloin käy lopulta niin, että alaisen mitta tulee täyteen, ja hä lähtee etsimään uutta työpaikkaa. Toleranssiraja tulee aina lopulta täyteen, jos kaikki palaute on negatiivista, ja sitten seuraa se, että alainen jää mieluummin pois töistä vaikka edessä on karenssi ja muut ikävät asiat. 

Onko se sentin päästä naamasta sadan desibelin voimalla karjuttu erilaisilla sivistyssanoilla maustettu ilmoitus siitä, että kaltaiseni ihmiset ovat täysin kyvyttömiä elämään yhteiskunnassa, kun en edes solmiota osaa kaulaan laittaa, sekä vihjauksia siitä kun jonkun superjohtajan kaveri työskentelee jossain lääkäriasemalla? Tai ehkä työryhmästä olisi ollut kauan sitten parempi että heidän kuppinsa pestään puku päällä, niin he saavat sitten kunnon naurut kaupan päälle? 

Maassamme arvostetaan johtamista yli kaiken. Ilman johtajaa ei ole yritystä, valtiota tai mitään toimintaa. Itseohjautuvan järjestelmän kohdalla sitten lähdetään aina siitä, että miten tuota järjestelmää johdetaan? Kas kummaa kun tuo asia tuli tässä mieleen, kun katselen uutisia. Johtaminen on asia, mikä tarkoittaa sitä, että joku asettaa työpaikalla selvät sävelet kaikelle sille, mitä muut tekevät, ja sillä selvä. 

Työpaikalla pitää olla rautainen kuri, ja kysykää vaikka keneltä johtajalta sitä, että mitä tapahtuu jos järjestelmä muuttuu sellaiseksi, että kaikkien työntekijöiden työtä ei tarvitse jatkuvasti valvoa seisomalla heidän takanaan tuijottamassa ruutua olan yli. Oikeus katsoa alaisen ruutua tekee johtajalle auktoriteetin, ja sen takia tuosta auktoriteetista sekä johtamisen ulkoisista tuntomerkeistä pidetään mielellään kiinni. Se mitä alaiset tuosta asiasta ovat mieltä ei varmaan ketään kiinnosta, jos tiettyjen henkilöiden asennetta johtajuuteen tarkastellaan tarkasti. 

Kuitenkin kuten tiedämme, niin alaisen ei tarvitse johtajasta pitää, riittää että johtajaa totellaan sekä kunnioitetaan syvästi. Samoin hänen antamiaan potkuja, huomautuksia sekä muita mukavia rakentavia palautteita voi jokainen pelätä. Mutta jos rakentavaa palautetta tulee jatkuvasti, niin silloin ryhtyy alainen ehkä aivan oma-aloitteisesti etsimään uutta työtä.

Jos järjestelmästä pudotetaan ihmisiä, niin todellisuudessa työväkeä ei voida loputtomiin vähentää. Eli jossain vaiheessa myös työnjohtajat saattavat kohdata tilanteen, että heitä ei tarvita. Ja yhtiöt poistavat mielellään tarpeettomat osat itsestään. Mikäli tehtäviä ei ole, niin silloin saa henkilö lähteä etsimään uutta työpaikkaa. 

Mutta mitä jos yhtiön työntekijät saavat usein potkuja, tai esimerkiksi työnvälityksessä on jatkuvasti samoja tehtäviä auki samassa yrityksessä? Se saattaa kertoa siitä, että yhtiössä on huono ilmapiiri. Ja tuollainen tuo sitten tietenkin eteen rekrytointia koskevia vaikeuksia. 

Samoin esimerkiksi ulkoistetun yhtiön kohdalla tietenkin ongelmia tulee silloin, kun sen työntekijät eivät miellytä. Jos sitten ajatellaan asioita alihankkijan näkökulmasta, niin onko heillä sitten varaa valita työntekijöistä? Tai ovatko he sellainen yritys joka voi rekrytoida mielin määrin sellaista työvoimaa, joka sitten miellyttää kaikkia? Onko Kainuussa toimiva ICT-alan yritys samassa asemassa rekrytoinnin kannalta kun Pirkanmaalla toimiva serkku? Siinä hyvä kysymys, jota voidaan vielä työpaikan kahvikoneen luona pohtia, jos korona tästä hellittää.