Hyvä ja paha tiede
Kuka
päättää siitä, millaista tietoa saa hakea, ja millaista tietoa saa
jakaa? Kuka päättää siitä, millaiseen tutkimukseen halutaan panostaa, ja
mihin tutkimukseen taas ei haluta satsata? Samoin kuka tekee päätöksen
siitä, että millaisia lähteitä esimerkiksi tutkijalla on käytössään? Kun
tutkija tekee työtään, niin hänen pitäisi käyttää aina useita erilaisia
lähteitä, ja sitä kautta muodostaa kuva siitä asiasta, mitä hän
käsittelee.
Mutta kuten usein on sanottu, niin “no pain, no
game”, eli joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Jos ihminen ryhtyy
tutkijaksi, niin hän varmasti sitten myös kokee välillä sen, että hänen
työstään ei sitten ehkä pidetä. Darwinin evoluutiota koskevat
tutkimukset olivat asioita, jotka aiheuttivat lehdistössä suunnattoman
pilapiirrosten sarjan, ja itse joskus mietin miksi Darwinin työ aiheutti
niin suurta vastustusta?
Kuka pelkäsi evoluutioteoriaa? Ja
samalla sitten sanoisin vielä, että nuo kuuluisat kuvat eivät varmaan
Darwinista itsestään tuntuneet kamalan mukavilta. Ihmisten kiusaaminen
ei ole niiden mielestä mukavaa, jotka ovat kiusaamisen kohteita. Jos
ajatellaan sitä, että enemmistö ihmisistä sattuu nauramaan mauttomille
piloille, niin silloin on yksi joka ei niille naura, ja se on tuon pilan
kohde. Se että Darwin piirrettiin apinan hahmossa ei aiheuttanut hänen
väitöstensä mitätöimistä, vaikka ne oli ehkä sen vuoksi piirretty.
Tiede
perustuu tutkimukseen, ja esimerkiksi lait turvaavat tutkijoiden työtä.
Monissa maissa holokaustin eli juutalaisiin kohdistuneiden vainojen
kiistäminen on rikos, ja sitten tietenkin tuosta asiasta puhutaan
mielellään juhlien yhteydessä.
Kuitenkaan esimerkiksi
holokaustin yhteydessä tapahtuneesta psykiatristen potilaiden sekä
esimerkiksi “epäsosiaalisten lapsipotilaiden” surmaamisesta Aktion-T4,
eli eutanasia-ohjelman yhteydessä on jostain syystä puhuttu erittäin
vähän. Tuo ohjelma oli aikoinaan Gestapon murhaohjelma, millä
natsipuolue eliminoi vihollisiaaan.
Tuolloin skitsofrenia sitten
antoi sellaisen oikeuden, että lääkäri sai nuo ihmiset tappaa. Kaikki
jotka uskalsivat kyseenalaistaa natsihallinnon lähetettiin
mielisairaalaan tai keskitysleirille, koska vain “hullut vastustivat
natseja”. Ja tuolloin hullujen paikka oli mielisairaalassa.
Mielenterveysdiagnoosin väärinkäyttöä varmaan tapahtuu joka päivä
jossain päin maailmaa. Kun Neuvostoliittolainen toisinajattelija Andrei
Saharov pidätettiin ja suljettiin mielisairaalaan, niin silloin
tietenkin Neuvostoliitto tarjosi skitsofreniaa syyksi sille, että
länsimaat tai länsimaiden media unohtaa Saharovin.
Sillä kun
Saharov oli mielisairaalassa, niin hän ei ollut tiettyjen ihmisten
mielestä vanki ollenkaan. Samalla tavalla esimerkiksi voidaan toimia
Navalnyin tapauksessa. Koska Navalnyi istuu vankilassa muodollisesti
“Veteraanin kunnianloukkauksesta” sekä on mielistellyt kansallismielisiä
arvostelemalla Siperiasta tulevaa muuttoliikettä, niin hän ei ole enää
mielipidevanki. Siis tietenkin hän on jättänyt ilmoittautumatta
ehdonalaisvalvojalle, kun sattui käymään niin, että joku joka ei pitänyt
Navalnyista sattui heittämään myrkkykaasua hänen postiluukustaan.
Mutta
kuten tiedämme, niin laki on laki, ja sitä ei pidä rikkoa tai tulee
turpiin. Jos Venäjän viranomaiset olisivat käyttäneet
mielenterveysdiagnoosia, niin silloin koko “tapaus Navalnyi” olisi
sitten voitu pyyhkiä pois ihmisten mielestä ja julkisuudesta vetoamalla
siihen, että hän ei ole kykenevä vastaamaan itsestään. Sillä tavoin tuo
kiusallinen tapaus olisi voitu kunnialla siivota pois mielestä.
Samalla
olen surukseni saanut huomata sen, että esimerkiksi jälkeenjääneiden
sekä vajaavaltaisten surmaamista kannatetaan joissakin piireissä
erittäin paljon. Eli esimerkiksi vastasyntyneiden lasten surmaamista
pidetään joskus aivan oikeutettuna, jos vanhemmat antavat siihen luvan.
Jos ajatellaan että esimerkiksi alaikäisiin olisi oikeutettua kohdistaa
fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa mielin määrin, niin silloin unohdetaan
että lapset kasvavat joskus aikuisiksi, ja he sitten vanhempien
vanhetessa tulevat heitä hoitamaan.
Joten tällaiset asiat
varmaan nostavat esiin sen, että millainen arvomaailma jollakin
ihmisellä on. Samalla käydään jatkuvasti keskustelua siitä, että
pitäisikö maassamme palata Tsaarin Venäjälle, jossa koulutus on varattu
vain ylemmälle aatelistolle. Tuolloin kaikki hyvä valuu harvojen sekä
valittujen käsiin.
Tutkijan velvollisuus on sitten samalla kysyä
ne kuuluisat kysymykset, “mitä, missä milloin”, ja näiden asioiden
kautta hän pääsee käsiksi kysymykseen, joka on oikeastaan kaikkein
vaikein koko tutkimuksessa, eli “miksi joku asia tapahtui, niin kuin se
tapahtui?”. Miksi Saddam Hussein ei voinut myöntyä YK:n nimissä
asetettuihin pakotteisiin, tai miksi hän hyökkäsi Kuwaitiin ennen noita
ehtoja?
Siis me kaikki tiedämme miten nuo tapahtumat sekä vuonna
1990 lähtivät käyntiin, ja miksi Saddam sitten teki päätöksen, joka
oikeutti kansainvälisen lain mukaan käyttämään voimaa Irakia vastaan?
Tuon sodan tapahtumista me voimme lukea internetistä, mutta kuten
tiedämme, niin silloin kauan sitten Saddam lähti tekemään hiukan
samanlaisia asioita, jotka veivät Adolf Hitlerin sotaan vuonna 1939.
Sitten myöhemmin vuonna 2003 Saddam Husseinin lausunnot antoivat USA:lle
oikeutuksen hyökätä Irakiin.
Tutkijan tehtävä on saattaa
ihmisten tietoon myös sellaisia asioita, jotka eivät yleisöä miellytä.
Eli toisin kuin jonkun Rock-artistin, niin tutkijan työhön kuuluu myös
sen osan selvittäminen, mikä ei sitten ole kaikille mieleen. Ja joskus
käy niin, että tutkijan työ tuo eteen asioita, jotka eivät juurikaan
ketään miellytä. Mutta myös se mitä asioista ei haluta kertoa on
tärkeää, silloinkin kun se ei miellytä muita. Eli tiede sekä tutkimus
voi tuottaa tietoa tai tuotteita, joista ei ole pelkästään iloa koko
maailmalle. Tai sitten toisaalta mistään tuotteesta tai tieteestä ei ole
pelkästään haittaa, vaikka ehkä haluamme uskoa toisin.
Siis
miellyttääkö tutkijan työ aina edes häntä itseään? Tällöin voisin sanoa,
että työelämässä me kaikki joudumme joskus oman mukavuusalueen
ulkopuolelle, kuten on sanoa. Kaikilla meistä ei ole niitä upeita
suhteita sekä korkealuokkaisia CV:itä joilla voimme hurmata niitä
suurenmoisia johtajia, joita työelämässä on ollut tapana miellyttää. Jos
otamme jonkun paikan, niin silloin meidän pitää tehdä työmme niin
hyvin, kuin vain voimme sekä osaamme. Se mitä mieltä meistä sitten
muualla ollaan on aivan yhdentekevää.
Saattaa olla niin, että
jonkun ihmisen mielestä oma paikkani olisi siivoamassa vessoja jossain
ostoskeskuksessa tai muuten muuttumassa osaksi harmaata arkea, ja ehkä
siitä jonkinlainen TV-dokumentti sitten saadaan, jos vaikka joku niin
sattuisi tekemään. Mutta kuten tiedämme, niin tässä tapauksessa sitten
voidaan sanoa että tuo mikä tässä vaiheessa olisi naurattanut muita,
ehkä ei itseäni olisi niin kamalasti miellyttänyt. Varmaan olisi ollut
muista mukavaa, kun tuota nöyryyttämistä olisi saanut katsella TV:stä,
mutta itse en ehkä tästä vaihtoehdosta olisi niin kauhean hyvilläni.
Tieteellinen
ajattelutapa on sellainen, mikä pitää omaksua. Se tarkoittaa sitä, että
kaikki mitä tieteen nimissä tehdään on jotenkin osoitettava todeksi.
Kuka vain ei tee tieteellisiä teorioita niin, että ne voidaan hyväksyä
tiedeyhteisön toimesta. Samalla voidaan todeta, että vaikka olemme
tieteellisen ajattelutavan vankeja, niin kuitenkaan emme ole eri ihmisiä
töissä kuin kotona. Eli emme ehkä ole sellaisia jotka voivat työssämme
sitten ajatella olevamme jotenkin erossa yhteiskunnasta.
Yhteiskunta
elää ja muuttuu kaiken aikaa. Arvot sekä asenteet muuttuvat jatkuvasti,
ja sen kautta meidän pitää oppia elämään sillä tavalla kuin moderni
yhteiskunta edellyttää. Moderni teknologia tarjoaa mahdollisuuksia tehdä
hyvää ja pahaa samaan aikaan. Ja vaikka atomifysiikan kaltaisia asioita
pidetään jostain syystä pahana, niin ydinase voi ehkä joku päivä
pelastaa ihmiskunnan. Eli sen avulla voidaan kyllä räjäyttää kohti
tuleva komeetta kappaleiksi, mutta samalla tavalla voidaan myös tuhota
puolet ihmiskunnasta.
Siis jos ydinasetta ajatellaan
realistisesti, niin Japanin kannalta kyseessä on murhenäytelmä, mutta
USA:n sekä erityisesti sen sotilaiden kannalta kyseessä oli lottovoitto.
Samalla voidaan sanoa, että kaikki asiat riippuvat katsojasta. Kukin
meistä katsoo asioita omalta kannaltaan parhaasta mahdollisesta
näkökulmasta, ja kuten tiedämme, niin ydinase ei ole kaikista varmaan
niin turha keksintö, kuin mitä me ehkä haluamme uskoa.
Tuon
aseen takaa pääsee sitten jokainen kovaotteinen johtaja esittämään
uhkavaatimuksia naapureille, mutta tietenkin tässä vaiheessa voidaan
todeta, että samaa tekevät esimerkiksi jengiläiset rynnäkkökiväärien
takaa. Eli myös tavalliset ihmiset uhkailevat muita ja hakevat
toiminnalleen tukea ampuma-aseista. Mutta samalla pitää huomioida se,
että jos Saddamilla olisi ollut ydinase, niin häntä tuskin olisi kukaan
niin innokkaasti potkimassa pois presidentin paikalta. Kuten tiedämme,
niin myös Pohjois-Korealla on ydinaseita, ja nuo ydinaseet varmasti
tarjoavat syyn sille, että tuota valtiota ei lähdetä taivuttelemaan
sotatoimin yhtään mihinkään.
Eli ydinaseet ovat tältä kannalta
myös tae sille, että sotilaiden sekä siviilien henkeä ei vaaranneta,
vaikka tietenkin valtion johto sitten tekee selvää kaikista, jotka sitä
uskaltavat vastustaa. Mutta kansainvälinen laki sitten tekee kaikista
tällaisista asioista pelkkää puhetta. Minkään valtion sisäisiin asioihin
ei saa puuttua, ja tietenkin se tarkoittaa sitä, että Pohjois-Korean
johtaja jatkaa vallassa, eikä muilla ole mitään sanomista tähän asiaan.
Samoin jatkaisi varmaan Saddam Hussein jos hän ei olisi hyökännyt
Kuwaitiin sekä ymmärtänyt hankkia ydinaseita omaksi turvakseen.
Jos
sitten lähdetään pohtimaan sitä miten todennäköistä joku asia on, niin
tietenkin jälkiviisaus on sitä parasta viisautta. Mikäli Adolf Hitler
olisi pysäytetty Reininmaalla, niin olisiko Toinen Maailmansota jäänyt
väliin? Vai olisiko se sitten siirtynyt esimerkiksi 1950-luvun alkuun,
jolloin Saksalla olisi ollut käytössään kaikki sen suunnittelemat aseet.
Eräässä 1930-luvun puolessa välissä kirjoitetussa raportissa Saksan
asevoimat ilmoitti, että se kykenisi aloittamaan hyökkäys-sotatoimet
vasta vuoden 1950-paikkeilla.
Eli olisiko Toinen Maailmansota
sitten alkanut myöhemmin vielä tuhoisampana kuin mitä se oli, on kysymys
mihin ei ehkä ole vastausta. Mutta vaikka Toinen Maailmansota ei olisi
koskaan syttynyt, niin jos Hitler olisi päässyt valtaan, niin silloin
juutalaisten tuhoaminen olisi kuitenkin tapahtunut, koska natsit niin
mielellään heitä vastaan kansaa yllyttivät. Ja samalla esimerkiksi
rammat, invalidit sekä erityisesti mielenterveyspotilaat olisivat
kohdanneet vainoa. Mutta tietenkin länsimaiden sotilaat olisivat
säästäneet henkensä, jos tuota konfliktia ei olisi tapahtunut. Se mitä
tapahtui jossain kaukana Mantsuriassa sekä esimerkiksi keskitysleireillä
sekä mielisairaaloissa olisi tietenkin vain asia, josta ei kukaan edes
haluaisi kuulla mitään.
Paitsi ehkä joku onneton tutkija
haluaisi tietää, mihin hänen sisarensa tai veljensä katosi, kun heitä
lähdettiin viemään johonkin sairaalaan, eikä heistä sitten enää kuultu
mitään. Mutta kuten tiedämme, niin salaliittoteoriat ovat skitsofrenian
ilmenemismuotoja, ja skitsofrenia oikeuttaa sulkemaan tuollaiset ihmiset
mielisairaalaan.
perjantai 26. helmikuuta 2021
Hyvä ja paha tiede
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.
Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa. “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...

-
"Veriteko tapahtui tällä paikalla. Uhri oli raahattu tien sivuun." (Seura) Jerseyn saaren ainoa selvittämätön henkirikos, eli suom...
-
Tiedättekö mitä tarkoittaa Roope-Ankka efekti. Tuo talouden efekti perustuu siihen, että ihmiset työntävät valuuttaa pois markkinoilta siten...
-
Trumpin Yhdysvallat on tuonut ihmisten eteen mallin, jossa vastakkain ovat erilaiset yliopistot, joiden pitäisi tuottaa laadukasta “materiaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.